Tätä puhetta Katri Kulmuni katui harjoitelleensa veronmaksajien rahoilla – "Maailman kaikista puheista juuri tuota ei olisi tullut käyttää"

Ministeriöiden rahoilla hankituista esiintymiskoulutuksista syntynyt kohu syöksi keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin eroon valtiovarainministerin paikalta perjantaina 5. kesäkuuta.

Kaikki alkoi tiistaina, kun Suomen Kuvalehti kertoi Kulmunin hankkineen viestintäkoulutusta noin 50 000 eurolla työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön piikkiin. Pian kävi ilmi, ettei hankittu koulutus valmentanut Kulmunia esiintymään ainoastaan ministerin tehtävissä.

Kulmuni myönsi ristiriidan eropuheessaan eduskunnassa perjantaina iltapäivällä. Hän kertoi harjoitelleensa puheharjoituksena puoluekokouksen puhetilannetta. Sitä ei olisi pitänyt tehdä, Kulmuni sanoi.

Kuuntele koko Kulmunin puoluekokouksen puhe artikkelin videolta.

– Tehdyt harjoitukset ovat olleet hankintasopimuksen mukaisia, mutta jälkiviisaana ymmärrän, että maailman kaikista puheista juuri tuota ei olisi tullut käyttää. Siinä hetkessä en kiinnittänyt asiaan huomiota. Harjoitteissa ei olisi pitänyt olla lainkaan osia, joilla voidaan nähdä liityntöjä toimintaani puoluejohdossa, Kulmuni kertoi.

Kulmuni nousi puolueensa johtoon syyskuun alussa 2019 pidetyssä keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa. Hänen vastaehdokkaanaan oli nykyinen puolustusministeri Antti Kaikkonen. Iltalehden mukaan ensimmäinen Tekiriltä saatu koulutus tapahtui 16. elokuuta 2019.

Koulutusta yhtä tv-ohjelmaa varten

Esiintymiskoulutusta hankittiin Harri Saukkomaan johtamalta Tekiriltä yli 56 000 eurolla ilman kilpailutusta. Laskut kuitanneet ministeriöt pyörivät veronmaksajien rahoilla.

Eron kannalta merkittävää onkin juuri se, mihin koulutusta on saatu. Iltalehden julkaisemista tiedoista käy ilmi, että Kulmuni on saanut koulutusta muun muassa päivänä, jolloin pääministeri Antti Rinne (sd.) erosi. Rinteen ero johtui pitkälti keskustan ilmaisemasta epäluottamuksesta.

Kulmuni oli tuona joulukuun 3. päivän iltana Ylen A-studiossa haastateltavana aiheesta. Hän edusti tuolloin puoluettaan keskustan puheenjohtajana, ei elinkeinoministerinä, jona hän oli toiminut Rinteen hallituksessa.

Tehtävät kulkevat käsi kädessä

Kulmuni totesi eropuheessaan perjantaina, että ministerin ja puoluejohtajan tehtävien erottaminen on äärimmäisen hankalaa, "lähes mahdotonta".

Samaa mieltä oli koulutusta itsekin Kulmunille antanut Tekirin hallituksen puheenjohtaja Saukkomaa.

– Koulutuksessa on ollut ministerin roolista kysymys, jos ministeriö on koulutuksen maksanut. Rooleja on varmaan toisinaan myös aika vaikea erottaa toisistaan, Saukkomaa kommentoi STT:lle.

Saukkomaa vakuuttaa, ettei Kulmunia ole valmennettu hoitamaan pääministeri Rinteen eroa.

Keskiviikkona Kulmuni ilmoitti haluavansa maksaa saamansa koulutuksen omasta pussistaan. Se ei lopulta riittänyt.

– Totuus taitaa kuitenkin olla, että edustan aina yhtä aikaa molempia, oli tilanne mikä tahansa, Kulmuni sanoi eropuheessaan perjantaina eduskunnan valtiosalissa kolmen jälkeen iltapäivällä.

Lue myös:

    Uusimmat