Tätä et nähnyt tv:ssä: Kun Juha Sipilä muutti Helsinkiin, työt veivät kaiken vapaa-ajan – muutto tuli tarpeeseen: "Tämä irrottaa ajatukset eikä täällä mietitä politiikkaa"

Muutto Sipooseen teki Juha Sipilälle hyvää:"Tässä on luonto lähellä" 1:50

Kun keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä muutti Helsinkiin, työnteko alkoi syödä hänen kaiken vapaa-aikansa. Sittemmin pääministeri muutti Sipooseen asuntoon, jonka autotalliin hän perusti oman "miesluolansa".

Juha Sipilä kertoo Vapaalla Ripsan kanssa-ohjelman kuvauksissa, että käsillä tekeminen on ollut hänelle henkireikä elämässä pitkään.

Sipilä kertoo, että muutettuaan Helsinkiin vapaa-ajan harrastukset jäivät taakse ja työt kantautuivat kotiin. Siksi muutto Sipooseen tuli tarpeeseen.

– Olen viihtynyt Sipoossa hyvin, tässä on luonto lähellä ja tuo talli on minulle aika tärkeä paikka. Pystyy tekemään muutakin kuin politiikkaa. Kun asuin Helsingissä kuusi vuotta, huomasin vain tekeväni töitä aamusta iltaan ja työt tulivat kotiin, kun ei ollut muutakaan, Sipilä kertoo.

Juha Sipilä esitteli Ripsa Koskinen-Papuselle myös autotallin, jossa hän viettää mielellään vapaa-aikaansa.

– Tämä irrottaa ajatukset, eikä täällä mietitä politiikkaa, Sipilä luonnehti.

Kotoa opittu perinne

Käsillä tekemisen taito on kotoa opittu perinne, sillä Juha Sipilän isä oli ammatikseen puutyön opettaja.

– Olen arvostanut sitä, että kotoa sai eväät työn tekemiselle ja käsillä tekemiselle. Siitä olen ollut kiitollinen vanhemmallakin iällä, Sipilä sanoo.

Sipilä kuvailee lapsuuttaan pienessä maalaiskunnassa hyvin tavalliseksi.

– Luulen, että se oli hyvin tavallista. Pienellä paikkakunnalla kavereiden kanssa tolskaamista, ja perhe oli siellä samoten tärkeä.

Jakso 8: Juha Sipilä 10:37

Lue myös:

    Uusimmat