Kelloseppäkoulu Espoon Leppävaarassa on ainoa alan koulutusta tarjoava opinahjo Suomessa. Koulutukseen valitaan aniharva ja opiskelu vaatii sekin sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta alalle työllistytään koulun rehtorin mukaan hyvin.
Ihminen on mitannut kellonaikaa jo vuosituhansia ja ensimmäinen mekaaninen kellokin kehitettiin jo 1200-luvulla. Vaikka kellojen perusmekaniikka on pysynyt verrattain samanlaisena viimeiset 120 vuotta, vaatii kellokoneiston rakentaminen ja huoltaminen äärimmäistä tarkkuutta tekijältään, sillä ihan jo millin sadasosillakin on väliä – oli kädessä sitten Patek Philippe, Rolex, Richard Mille, Cartier tai Sarpaneva.
Kenestä tahansa ei voi tulla kelloseppää, ja Suomessakin alalle valmistuu vuosittain vain noin 15 kelloseppää vuosittain. Tänä vuonna 80-vuotias Kelloseppäkoulu on kansainvälisestikin arvostettu oppilaitos, josta valmistuu kelloseppiä ja mikromekaanikkoja.
Kelloseppäkoulun rehtori Hanna Harilainen kertoo, että opiskelijat työllistyvät tällä hetkellä hyvin valmistumisensa jälkeen.
– Meille haki tänä vuonna 180 opiskelijaa kellosepän ja mikromekaanikon opintoihin. Valitsimme heistä 30. Ainoastaan 1–2 per vuosiluokka keskeyttää opinnot, eli vajaat 15 kelloseppää ja mikromekaanikkoa valmistuu vuosittain, Harilainen kertoo.
– Tällä hetkellä työllistyminen on ollut todella hyvää. Varsinkin mikromekaniikka vetää aika hyvin, eli siellä kysyntä on kasvussa erilaisten EU:n siruidirektiivien kautta.
Hermot koetuksella
Kellosepät työskentelevät koneistojen ja sellaisten osien parissa, jotka ovat äärimmäisen pieniä. Poranterät ovat pienimmillään vain sadasosamillimetrin kokoisia ja määreitä mitataan jopa tuhennesosamillimetrien tarkkuudella.
