Tässä ovat Aarrepaja-uutuusohjelman taitavat käsityöläiset

Aarrepaja alkaa 11.11. 0:50
Tällainen on uusi Aarrepaja-sarja!

Jenni Pääskysaaren juontamassa Aarrepaja-ohjelmassa entisöidään esineitä, joiden tarinoita emme halua ikinä unohtaa. 

Meillä kaikilla on esineitä ja tavaroita, joiden arvo on mittaamaton. Niissä piilee tarinoita, joita emme halua ikinä unohtaa. Uudessa hyvänmielen ohjelmassa vanhat ja risat tavarat saavat uuden elämän ja vievät muistoja eteenpäin sukupolvelta seuraavalle.

Entisöinti tapahtuu idyllisessä verstaassa, jossa maamme taitavimmat käsityöläiset näyttävät ammattitaitonsa. Heidän työnsä ja etuoikeutensa on herättää nämä tärkeät tavarat uudelleen henkiin. Heidän tarkkaa työskentelyään seurataan läheltä samalla, kun he kertovat prosessista ja eläytyvät  muistoihin ja tarinoihin. Sarjan juontajana nähdään Jenni Pääskysaari

Jokaisessa Aarrepajan jaksossa nähdään tavallisten suomalaisten lisäksi yksi julkisuudesta tunnettu henkilö, joka tuo artesaanien kunnostettavaksi itselleen merkityksellisen esineen tai tavaran, ja kertoo tarinan sen takana. Henkilöt ovat presidentti Tarja Halonen, Pekka Haavisto, Sauli Koskinen, Jukka Rintala, Kari Hietalahti, Esko Eerikäinen, Kiti Kokkonen, Etta, Tommi Läntinen ja Sanna Kiiski.

AARREPAJAN ARTESAANIT:

Tommi Raivio, puuartesaani
Tommi kiinnostui puusta, kun hän alkoi väsätä itse skeittilautoja. Ensin omaan tarpeeseen ja sitten myös muille. Nykyään Tommilla on oma yritys, jossa hän entisöinnin lisäksi myös suunnittelee uusia huonekaluja ja keksii uusia ratkaisuja puusta. Tommi on loputtoman innostunut puun mahdollisuuksista, eri puulajeista ja tavoista työstää puuta. Vapaa- ajalla Tommi unelmoi tulevaisuudesta.

Virve Taljavirta, verhoilijamestari
Virve on pienestä pitäen ”räpeltänyt jotain” käsillään. Hän inspiroituu kauniista asioista, luonnosta ja rakastaa tarinoita. Virve on Aarrepajan tunteellinen työmyyrä, joka jaksaa painaa haastavampienkin huonekalujen parissa. Hän arvostaa perinteistä tekemistä. Huonekalujen sisälläkin - siellä minne asiakkaat eivät ikinä edes näe - jokaisen yksityiskohdan ja neulanpiston on oltava viimeisen päälle mietitty ja paikallaan.

Sanna Laurila, huonekalurestauroija
Sanna on mestari värien valitsemisessa! Erilaisia jauhoja ja öljyjä sekoittamalla hän saa aikaiseksi juuri
haluamansa sävyt. Hän myös rapsuttaa, hioo, sahaa ja suunnittelee. Hän kuuntelee mitä esine kertoo ja jatkaa työstämistään sen avulla. Yksi Sannan opeista on kuitenkin myös se, että pitää osata lopettaa ajoissa, sillä esineissä saa näkyä myös sen eletty elämä ja muistot.

Jouni Pöllänen, kelloseppä
Jouni on saanut ensimmäisenä suomalaisena oppinsa Suomen lisäksi Sveitsissä, kelloseppien maassa. Hänen taitonsa ja tietämyksensä kelloista ylittävät tavallisen ihmisen käsityskyvyn hyvin nopeasti. Aarrepajassa Jouni korjasi mitä monimutkaisempia kelloja ja onnistui aina jostain löytämään puuttuvat liipottimet taikka ankkurit. Aarrepajassa päästään katsomaan kellojen entisöintiä täysin ainutlaatuisella tavalla.

Silja Immonen, käsityöopettaja (erikoisosaaminen: kirjansidonta)
Pitkän linjan käsityöopettajana Silja on tottunut opettelemaan jatkuvasti uutta ja kartuttamaan osaamistaan käsityöalalla. Hänen erikoisosaamisalaansa on muun muassa kirjansidonta. Silja on uskomattoman taitava ja innovatiivinen kädentaituri. Sen lisäksi hän on millintarkka suunnittelija, jonka visiot kirjojen sidonnassa ällistyttävät koko Aarrepajan väen.

Erkki ”EDI” Kokko, metalliseppä
Edi korjaa omien sanojensa mukaan kaiken mikä vähänkin haiskahtaa metallille. Hän on töölöläinen Stadin kundi, joka lampsii Aarrepajaan aina lempeä virne kasvoillaan. Edi puhdistaa pukkijalat, uudistaa Singer-pöydän ja rakentaa pienoismalliveneeseen pikkuruiset uimatikkaat. Hän on nerokas monitoimimies, jolta ei vitsit lopu kesken.

Riitta Larne, käsityötaituri, käsityöopettaja, mummo
Riitan koko elämä on ollut käsillä tekemistä. Jo 9-vuotiaana mummi opetti hänet ompelemaan sähköttömässä saaressa käsikäyttöisellä ompelukoneella. Hän on opettanut ulkomailla asti ja ehtinyt olla Marimekollakin töissä 10 vuotta. Riitta ottaa tärkeiden ja rakkaiden lelujen korjaukset välittömästi sydämensä asiaksi. Hän kohtelee niitä hellästi ja lämmöllä; vanhoja tarinoita ja muistoja kunnioittaen.

AP Paasonen, soitinkorjaajamestari
AP on jyväskyläläinen kielisoitin taikuri, joka saa jokaisesta hänelle luovutetusta soittimesta sen maukkaimman saundin irti. AP:lla on käsittämätön kyky saada vanha soitin taas lentoon. Se vaatii loputonta tarkastelua ja säätöä sekä valtavan ammattitaidon. Aarrepajassa AP hurmaa leveällä hymyllään ja viihdyttää etevällä kitaran näppäilyllään.

Iida Juden ja Kalevi Karén, kulkuneuvojen restauroijat
Iida ja Kalevi työskentelevät yhdessä saumattomana tiiminä ja heidän pajansa on Aarrepajan vieressä
automuseon tiloissa. He eivät jätä yhtäkään lommoa suoristamatta tai pintaa kiillottamatta. Iida ja Kale laittavat kaiken peliin tehdäkseen täydellistä ja moitteetonta jälkeä - ja siinä he todella onnistuvat!

Liisi Hakala ja Ilona Osara, konservaattorit (paperi)
Liisin ja Ilonan työ Aarrepajassa on konservoida sellaisia esineitä, jotka ovat liian arvokkaita entisöitäväksi. Tällainen on esimerkiksi presidentti Halosen sukuraamattu. He puhdistavat ja poistavat esineistä niihin kertynyttä likaa ja korjaavat korjattavissa olevia vaurioita hellästi ja varovasti. Heidän työnsä on jatkuvaa arviointia siitä, mitä vielä kannattaa tehdä tai mikä jättää ennalleen, jotta esine ei tuhoudu enempää ja jotta se säilyy mahdollisimman pitkään seuraaville sukupolville.

Matti Kari, kosketinsoitinkorjaaja, urkuteknikko 
Matti on puolivalmis tietoliikennetekniikan insinööri, entinen kosketinsoittaja ja nykyinen harrastelijabasisti. Hän heittäytyy hommaansa eli legendaaristen Vox-urkujen korjaamiseen pienen lapsen innolla ja ratkaisee yllättävätkin ongelmat nerokkaalla osaamisellaan. Joskus näyttää siltä, että Matin työpöytä, sekä työskenteleminen on yhtä sekamelskaa, mutta kaiken metelin alla piilee jämäkkä suunnitelma, jonka toteutumista on hervotonta seurata.

Tomi Järvenpää, suutari
Tamperelainen Tomi kertoo päätyneensä suutarin ammattiin sattumalta, mutta sen monipuolisuus vei
mennessään. Hän pohtii, että suutarin työ muistuttaa vähän insinöörinhommia, koska jatkuvasti pitää
innovoida uusia tapoja tehdä. Tomin käsissä Sauli Koskisen vanhat maiharit muuttuvat uutuuttaan kiiltäviksi niin, että se muistuttaa taikuutta. Tomi sanoo kuitenkin, että lopulta kyse on vain kärsivällisyydestä, ei sen kummemmasta.

Aarrepaja alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa to 11.11. klo 21. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat