Tästä syystä Olli Lindholm lopetti aikoinaan juomisen – kertoi kirjassaan raitistumisestaan

Olli Lindholm kertoi elämäkerrassaan hetkestä, jolloin hän lopetti alkoholinkäytön. Elämäkerta julkaistiin vuonna 2017.

Olli Lindholm kertoi vuonna 2017 julkaistussa elämäkerrassaan Olli – yhden miehen varietee (Docendo), siitä, millainen rooli alkoholilla on ollut hänen elämässään – ja miksi hän raitistui. Kirjan on kirjoittanut Arno Kotro.

Lindholmin manageri Taija Holm kertoi tiistaina MTV Uutisten haastattelussa, että Lindholm kiidätettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä sairaalaan sairauskohtauksen vuoksi. Laulaja menehtyi sairauskohtauksen vuoksi äkillisesti.

Lindholm kertoi vuonna 2017 kohdanneensa lopullisen stopin alkoholinkäytölleen. Kaikki sai alkunsa hänen 36-vuotissyntymäpäivästään.

– Lopullinen stoppi tuli juuri kun olin täyttänyt 36 vuotta. Juhlista jäi kova ryyppyputki päälle. Vajaassa viikossa jouduin niin huonoon kuntoon, että minut vietiin Hatanpään sairaalaan. Veressä oli neljä promillea. Kun perhe tuli katsomaan, vaimo selitti lapsille, että isällä on ollut paha astmakohtaus, mutta kyllä hän selviää, Lindholm muisteli.

– Tuo oli käänne, tuo oli avainlause. Se, mitä vaimoni sanoi, oli jotain nin kaunista, että se vei minusta uhman pois. Minua ei syytelty. Minua ei vaadittu vastuuseen typeryydestäni. Jotenkin tuosta iski tajuntaan sellainen nöyryys ja kiitollisuus, että juomahaluja ruokkiva uhmakkuus ja katkeruus katosivat.

Lindholm kertoi vuonna 2017 pitäneensä hetkeä sairaalassa "ihmeellisenä käänteenä".

– Pian pääsin mukaan vertaisryhmään ja se lujitti raittiutta. Tuo oli ihmeellinen käänne, toisenlainen kuin ne aiemmat juomisen lopettamiset. Tunsin, että nyt ei tarvitse koskaan enää juoda, Lindholm kertoi.

Lähde: Olli – yhden miehen varietee (Docendo)

Lue myös:

    Uusimmat