Viranomaisten mukaan kuolonuhreja Gazassa on tullut yli 180. Israelin armeija puolestaan kertoo, että Gazasta on ammuttu Israeliin maanantaista lähtien yli 3 000 rakettia.
Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n ohjelmajohtaja Ville Brummerin mukaan konfliktilla on tuhatvuotinen historia, josta eri osapuolet löytävät oikeutuksia toiminnalleen.
– Historiasta voi aina valita pisteet, jotka oikeuttavat oman mielipiteeseen, hän muistuttaa.
Yleensä “konfliktitarinaa” kerrotaan vuodesta 1948 eteenpäin, eli Israelin synnystä alkaen.
Brummerin mukaan israelilaisten näkökulmasta tarkasteltuna lähtöpiste on toinen maailmansota ja holokausti.
– Sitten on ollut taistelu palestiinalaisia vastaan, jotka eivät hyväksyneet Israelia, ja sen jälkeen tilanne, jossa he haluavat pitää kiinni omasta valtiosta.
Palestiinalaiset sen sijaan näkevät Brummerin mukaan tilanteen niin, että “kansainvälinen yhteisö teki lehmänkaupat ja israelilaiset tulivat heidän alueelleen”.
– Sit me vähän sodittiin, mutta sanottiin että ok, sovitaan rajat. Sen jälkeen he eivät ole saaneet pitää edes sitä pientä plänttiä, mikä heille kuuluisi.
Israel näkee uhan, palestiinalaisilla ei elämän edellytyksiä
Brummerin mukaan tällä hetkellä Israelissa perusajatus on se, että valtiota ja yhteisöä uhataan.
