Mainos

Tässäkö vapaailtojen pelastus? Aviomiehen lomalippu huvittaa somessa

Yli 80 vuotta vanha loma-anomus naurattaa. Tarvitsisitko sinäkin tällaisen? 

Aiheuttavatko baari-illat kinaa parisuhteessasi? Jos näin on, tämä antikvariaatin kätköistä paljastunut löytö voi olla pelastuksesi. 

Vuosikymmenten takaa peräisin olevan lupalapun avulla miehet voivat nimittäin anoa vapaata vaimoiltaan illanviettoja varten. Ota kuitenkin huomioon, että ulkona viettämiseen sisältyy tiettyjä ehtoja, joita jokaisen ulos lähtijän tulee noudattaa. 

"Luvattomissa paikoissa oleskelu voi tarvittaessa johtaa rangaistukseen"

Alun perin Facebookin Pelastakaa vanhat esineet -ryhmässä julkaistu kuva paljastaa, ettei uloslähtö ollut entisaikoinakaan helppoa. Tämä Martta Pelkosen allekirjoittama loma-lippu antaa aviomiehelle, Onni Pelkoselle, luvan viettää yönsä ulkosalla.

Luvan saaminen on tietysti vaatinut sen, että mies on ennen luvan saamista käyttäytynyt siivosta ja osoittautunut rakkaaksi. Luvan ansiosta aviomies saa olla poissa kotoa iltakymmenen ja aamuneljän välillä. Lappu kulkee miehen mukana koko illan, jotta lupa voidaan tarvittaessa tarkistaa. 

Lipun hauskin osuus löytyy kuitenkin alaviitteestä, jossa ihmisiä kehotetaan ilmoittamaan allekirjoittaneelle, jos miestä tavataan sopimattomissa paikoissa. Luvattomissa paikoissa oleskelu voi tarvittaessa johtaa rangaistukseen. 

Tämä huvittava Loma-lippu on Antikvariaatti Menecin arvion mukaan painettu 1930-luvulla. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.