Tarantinon uutuusleffan piti ilmestyä Sharon Taten murhan vuosipäivänä – siirrettiin kesään

Quentin Tarantinon uudesta elokuvasta päästään nauttimaan ensi kesänä.

Ohjaajanero Quentin Tarantinon uusi Once Upon a Time in Hollywood -elokuva saapuu teattereihin heinäkuun 26. päivä vuonna 2019. Elokuvan piti alunperin ilmestyä Sharon Taten murhan 50-vuotispäivänä, mutta ensi-ilta siirrettiin kahdella viikolla aikaisemmaksi.

Studion edustajien mukaan päivämäärää ei aikaistettu murhan vuosipäivän vuoksi. Aikaisemman julkaisupäivämäärän uskotaan antavan elokuvalle enemmän aikaa kesäsesongilla.

Tarantino on elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Hänen mukaansa elokuva sijoittuu Hollywoodin hippivaiheen kulta-aikaan.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1969 ja käsittelee Sharon Taten murhaa. Elokuvan päärooleissa nähään ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa esiintyvät Brad Pitt ja Leonardo DiCaprio.

DiCaprio esittää entistä televisiotähteä Rick Daltonia ja Pitt tämän stunttimiestä Cliff Boothia. Kaksikko kamppailee pärjätäkseen yhä muuttuvassa Hollywoodissa samalla Dalton asuu Taten naapurissa. Tate kuoli 26-vuotiaana Charles Mansonin ja tämän johtaman kultin murhaamana.

Pittin ja DiCaprion lisäksi elokuvassa nähdään tähtinimiä, kuten Dakota Fanning, Luke Perry, Damian LewisMargot Robbie, Burt Reynolds, Kurt Russell ja Tim Roth.

Lue myös:

    Uusimmat