Tappouhkauksia tuntemattomille huudellut saksihyökkääjä jäi sairaalaan – sähköllä taltutetun miehen kuulustelu lykkääntyy

Poliisi ei päässyt sunnuntaina kuulemaan Raumalla samana aamuna saksien kanssa ihmisten päälle hyökännyttä miestä. Komisario Marko Luotonen kertoo, että 19-vuotiasta raumalaismiestä pidettiin sunnuntaina edelleen sairaalassa.

Mies taltutettiin etälamauttimella. Etälamauttimen käyttö on kasvanut poliisissa.

Etälamautinta käytetään yhä usemmin 2:10

Poliisin mukaan mies uhkasi tappaa ventovieraita ihmisiä ja yritti iskeä heitä saksilla. Poliisi kuvaa miehen vastustaneen poliisia kiinniottotilanteessa väkivaltaisesti, jolloin poliisi käytti etälamautinta.

Luotonen sanoo, että mies ei kuitenkaan loukkaantunut etälamauttimen käytöstä.

– Ei se aiheuttanut vammoja. Mutta teon jälkeen hänet vietiin lääkärintarkastukseen, jossa lääkärit totesivat, että hänen pitää jäädä sairaalaan. Kun hän sieltä vapautuu aikanaan, niin sen jälkeen alkavat kuulustelut, Luotonen kertoo.

Luotonen ei osannut arvioida, milloin mies pääsee sairaalasta.

Poliisi tutkii Rauman aamuisia tapahtumia neljänä tapon yrityksenä, törkeänä kotirauhan rikkomisena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Hyökkääjän kohteet eivät loukkaantuneet

Tapahtumat saivat alkunsa Suvitien ja Syväraumankadun risteyksen läheiseltä laiturilta. Hätäkeskus sai ennen puolta kahdeksaa aamulla puhelun miehestä, joka oli käynyt ihmisten päälle saksien kanssa.

Poliisin mukaan saksia kantanut mies oli uhannut tappaa laiturilla olleen miehen ja hyökännyt tätä kohti. Laiturilla ollut sai torjuttua hyökkääjän iskut ja pääsi pakenemaan loukkaantumatta.

Hyökkääjä jatkoi matkaansa Syväraumankatua Rauman keskustan suuntaan, jossa hän poliisin mukaan uhkasi kahta kadulla ollutta miestä ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Miehet pääsivät pakenemaan läheiseen asuntoon.

Poliisi kertoo, että saksimies seurasi miehiä ja murtautui asuntoon ikkunan kautta. Poliisin mukaan hän jatkoi uhkailua ja yritti lyödä kaikkia kolmea asunnossa ollutta ihmistä. Viimeinen miehestä soitettu hätäpuhelu tuli asunnosta, ja poliisilla kului vain minuutteja päästä paikalle. Tällä välin asunnossa olleet onnistuivat välttämään hyökkääjän lyönnit.

Poliisi kertoo miehen syyllistyneen kiinnioton aikana virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Hänen taltuttamisekseen käytettiin etälamautinta.

Poliisiammattikorkeakoulun julkaisemista tilastoista selviää, että poliisi käytti etälamautinta vuonna 2016 lähes päivittäin eli 357 kertaa.

Ventovieraita ihmisiä

Komisario Luotosen mukaan kiinniotettu mies ei tuntenut uhkaamiaan ihmisiä.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ventovieraita olivat.

Komisarion mukaan motiiveja hyökkäyksille päästään arvioimaan kuulustelujen jälkeen.

– Vasta kun pääsemme miestä kuulemaan ja saamme lääkäreiden lausuntoja, voimme ruveta arvioimaan, että mitkä tässä syinä ovat olleet, Luotonen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat