23-vuotias mies vangittiin liittyen viime torstaisiin puukkoiskuihin Tampereella.
Tampereella Ratinan ostoskeskuksen läheisyydessä neljää ihmistä viime torstaina puukottanut 23-vuotias suomalainen mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä neljästä murhan yrityksestä.
Mies peitti kasvonsa vangitsemisoikeudenkäynnissä.
Näin avustaja kommentoi tapausta
Puolustusasianajaja Kaarle Gummerus oli vielä vähäsanainen medialle vangitsemisen jälkeen.
– Emme vastustaneet vangitsemista. On selvää, että hän on osallinen näihin tapahtumiin, Gummerus kommentoi.
Keskustelua käytiin siitä, onko kyseessä tapon vai murhan yritykset, ja oikeus päätyi nyt vangitsemisperusteissaan murhan yrityksiin.
Gummerus sanoo, että keskustelut siitä, miten ja miksi tämä on tapahtunut on toistaiseksi vielä hänen ja hänen asiakkaansa välisiä.
Kun häneltä kysytiin katuuko mies tekojaan, ei Gummerus lähtenyt tätä kommentoimaan.
– Mitenkä tämän sanoisin.. En lähde arvioimaan, miten hän suhtautuu tekoon, Gummerus kommentoi.
Mies on kuitenkin Gummeruksen mukaan asiallisesti vastannut kysymyksiin ja kertonut näkemyksensä tapahtumista.
Gummerus ei ota kantaa siihen, miten suunnitelmallinen teko oli ollut.
– Suunnitelmallisuus on vähän hankala käsite. Asioita voi päässä ajatella, mutta ei välttämättä suunnitella, hän vastasi.
Näin tapahtumat etenivät
Epäilty saapui Ratinaan torstaina Suvannonkadun suunnalta, jossa hän puukotti ensimmäistä kahta naisuhriaan. Ensimmäiset kaksi uhria olivat 40- ja 52-vuotiaita.
Sen jälkeen tekijä lähti juosten toiseen paikkaan, jossa kolmas naisuhri, 34-vuotias, sai useita iskuja teräaseesta.
Sen jälkeen 35-vuotias miesuhri sai iskun ylävartalon alueelle. Viimeisen uhrin jälkeen epäilty käveli kohti Ratinan stadionia, josta hänet otettiin kiinni.
Tapahtumat olivat poliisin mukaan ohi noin minuutissa.
Poliisi sai ensimmäisen ilmoituksen kauppakeskukselta torstaina kello 16.23.
Paikalla oli jo valmiiksi partiointia suorittanut poliisipartio. Puukotuksen todistaneet silminnäkijät viittoivat partion paikalle.
Partio lähti tavoittelemaan epäiltyä kävellen, ja epäilty saatiin kiinni kauppakeskuksen läheisyydestä. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Tekovälineenä miehellä oli timpurinpuukko.
Epäilty on alustavissa puhutteluissa kertonut, ettei teon taustalla ollut rasistista tai terroristista motiivia. Poliisi myös kiisti, että motiivina olisi ollut naisviha.
Perjantaina tiedotustilaisuudessa poliisi ei poissulkenut sitä mahdollisuutta, että uhreja olisi voinut tulla enemmänkin.
Uhrit valikoituivat poliisin mukaan sattumanvaraisesti.
Tekijä kertoi poliisille, että "ihmiset ovat kaikki vihollisia. Kaikki kyttäävät häntä. Ihmiset saavat, mitä tilaavat".
Epäillyn kerrotaan myös sanoneen, että hän halusi "lopettaa omat kärsimyksensä", mutta tähän poliisi ei osaa toistaiseksi tarkentaa.
Viikonloppuna kerrottiin kolmen uhreista päässeen pois sairaalasta.
Maanantaina aamupäivällä tutkinnanjohtaja ei kommentoinut neljännen uhrin tilaa.
Miestä epäiltiin ensin neljästä tapon yrityksestä, mutta nimike muuttui murhan yrityksiksi perjantaina, kun poliisi totesi, että tekojen taustalla on suunnitelmallisuutta, ja että mies oli mennyt tapahtumapaikalle ”vakaassa aikomuksessaan”.
Lue myös: Tampereen puukottajaa epäillään neljästä murhan yrityksestä – näin hän kertoi motiivistaan
Poliisi sai Tampereen puukotustilanteen nopeasti haltuunsa
Rankkaa rikostaustaa
MTV:n tietojen mukaan vangitulla miehellä on taustallaan ainakin törkeä pahoinpitely, useita ryöstöjä ja pahoinpitelyitä.
MTV:n tietojen mukaan käräjäoikeus tuomitsi miehen kolmesta vuonna 2020 tehdystä ryöstöstä kolmen vuoden ehdottomaan vankeustuomioon.
Seuraavana vuonna 2021 mies syyllistyi kahteen näpistykseen, joista hän sai 16 päiväsakkoa käräjäoikeudelta. Samana vuonna mies syyllistyi myös pahoinpitelyyn, josta käräjäoikeus määräsi hänelle puoli vuotta ehdotonta vankeutta.
Vuonna 2022 mies syyllistyi perusmuotoiseen pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen, haitantekoon virkamiehelle ja kahteen vahingontekoon.
Lisäksi hän syyllistyi vuonna 2023 törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Näistä käräjäoikeus lähetti hänet 2,5 vuodeksi vankilaan.
0:47Katso myös video: Näin Ratinan epäilty puukottaja käyttäytyi vangitsemisessa.