Liikenneturva muistuttaa loppuviikosta käynnistyvästä hiihtolomaliikenteestä ja korostaa, että auton oikeanlainen pakkaaminen on tärkeä turvallisuustekijä.
Monet suomalaiset lähtevät tien päälle, kun hiihtolomakausi käynnistyy eteläisessä Suomessa viikonvaihteessa. Auto pakataan täyteen ulkoiluvarusteita, kuten suksia ja lumilautoja, mutta valitettavan usein vinkit auton turvallisesta pakkaamisesta unohtuvat, kun tavarat on kiireessä saatava vain äkkiä mahtumaan.
Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan, että auton pakkaamiseen tulee varata riittävästi aikaa.
– Pakkaamisella on matkustusmukavuuden lisäksi iso merkitys myös turvallisuudelle. Autossa turvallisin paikka tavaroille on takakontti. Irrallaan oleva tavara voi sinkoilla miten sattuu ja aiheuttaa vahinkoa jo voimakkaassa jarrutuksessa, puhumattakaan onnettomuustilanteesta. Matkustamo kannattaa siis pyhittää vain matkustajille, kehottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
Lue myös: "Tulossa on kolme autoa, joista viimeinen antaa sinulle lähtömerkin" – autoilija voi joutua yllättävään tilanteeseen kohdatessaan erikoiskuljetuksen
Näin pakkaat auton
Takakontin pakkaaminen kannattaa aloittaa painavimmista tavaroista, jotka on hyvä laittaa kiinni takapenkin selkänojaan. Tarpeen mukaan on varmistettava myös kaikkien tavaroiden kiinnitys.
Jos tila rupeaa loppumaan tai mukana on suksia, on suksiboksi hyvä vaihtoehto. Ennen sen lastausta on tarkistettava sekä valmistajan ilmoittama suurin sallittu kuorma että myös autovalmistajan ilmoittama suurin sallittu kuorma kattotelineille.
– Lisäksi henkilöauton katolla kuljetettavan tavaran massa saa autolle sallittujen massojen rajoissa olla enintään 10 prosenttia auton omamassasta. Usein suksiboksin valmistajan ilmoittama maksimikuorma tulee näistä ensimmäisenä vastaan. Onkin siis hyvä muistaa, että suksiboksi on vain lisätavaratila, eikä sinne voi laittaa painavia tavaroita, Elovaara sanoo.
