Tämä venäläisille julkaistu Putinin tv-haastattelu herättää suuria kysymyksiä – vaikeni täysin kaikkein tärkeimmästä asiasta
MTV Uutisten toimittajat arvioivat, että sunnuntaina 25. kesäkuuta Venäjän ykköskanavalla näytetty haastattelu olisi tehty ennakkoon monta päivää ennen kapinaa.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin haastattelu on näytetty Venäjän valtio-omisteiselle Rossyia -televisiokanavalla. Kanava painotti saatesanoissaan, että Putin oli Kremlissä. Julkisuudessa on laajasti kyseenalaistettu, että hän olisi Kremlissä, eikä nyt julkaistu haastatteluvideo tuonut asiaan minkäänlaista selvyyttä. Päinvastoin.
MTV Uutisten Maailma ja kotimaa -toimituksen päällikkö Mirja Kivimäki ihmettelee haastattelun sisältöä ja ajankohtaa.
– On erikoista, ettei hän kertonut haastattelussa varsinaisesti mitään. Juuri nyt Venäjällä ja muualla maailmassa mietitään, missä Putin on ja mitä hän ajattelee eilisestä kapinasta ja millaisiin toimiin hän aikoo ryhtyä. Tässä tilanteessa Venäjän ykköskanavalla julkaistaan haastattelu, joka on kuvattu 21. päivä. Tällainen päivämäärä vilahtaa videossa jossakin kohtaa, Kivimäki sanoo.
Kivimäen arvion mukaan Putin saattaa olla esimerkiksi Tverissä, jossa hänellä on yksi virka-asunto.
– Se on yksi vahva vaihtoehto. Hänen lentokoneensa ilmeisesti lensi eilen kohti Tveriä Flightradarin perusteella. Samaan aikaan on annettu ymmärtää, että hän oli Kremlissä normaalisti. Toinen vaihtoehto on, että hän on Pietarissa. (Tämän päivän haastattelussa) korvaan osui toimittajan alleviivaaminen, että "Olemme henkilökohtaisesti nähneet, että Putin on Kremlissä rakennuksessa yksi", Kivimäki sanoo.
Kuka Venäjää johtaa?
MTV Uutisten toimittaja Jarno Miettinen sanoo haastattelun herättävän kysymyksiä siitä, kuka Venäjää johtaa.
– Ensimmäinen kysymys on, kuka Venäjällä on johdossa ja missä on presidentti. Putin puhui haastatteluklipeissä jostain aivan muusta (kuin lauantain kapinasta). Hän ei puhunut edes Ukrainan sotaan liittyvistä asioista niin paljon, vaan taloudesta ja koulutuksesta. Tämä näyttäytyy varmasti aivan tavallisen kansalaisenkin silmiin, että tänään olisi pitänyt puhua jostain aivan muusta, Miettinen sanoo.
Sekä Kivimäki että Miettinen pitävät puheen sisältöä erikoisena myös siksi, että vielä eilen Putin tuomitsi Wagner-kapinan tv-puheessaan kovasanaisesti.
– Viimeistään tänä aamuna Putinin olisi pitänyt ilmoittaa, että sopimus on syntynyt, Prigozhin on Valko-Venäjällä, ja nyt voidaan jatkaa elämää kohtuullisen normaalisti, mutta näin ei tapahtunut, sanoo Miettinen.
Wagner-joukkojen johtaja Jevgeni Prigozhin pysäytti eilen Moskovaan matkalla olleet joukkonsa ja vetäytyi miehittämistään sotilaskohteista Venäjällä. Kremlin mukaan Prigozhin siirtyy Valko-Venäjälle ja välttää rikossyytteet. Myöskään Wagnerin taistelijoita ei aseteta syytteeseen osallistumisesta kapinaan.
Uusimmat
-
19:25
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – kovia kokenut huippulupaus pudonnut Suomen riveistä
-
19:22
Debyytille kylmäävä loppu – 29-vuotias nyrkkeilijä kuoli
-
19:01
Windows95man sai Emily in Paris -tähti Lily Collinsilta yksityisviestin viisuesityksestään
-
19:00
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
18:52
Pöyristyttävä hetki Leijonia vastaan – Karri Kivi avasi suunsa Suomen kokemasta vääryydestä
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: näin Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
Lataa lisää