Tämä suomalaisten suosima reppu on tuoteväärentäjien suosikki – tullipomo: Näin tunnistat piraattituotteen

Lenkkareita, sähkökitaroita ja reppuja. MTV Uutiset kävi katsomassa, mitä Tullin haaviin jää.

Erityisesti Kiinasta tulevat tuoteväärennökset työllistävät Suomen Tullia.

– Tuoteväärennösten valvonta on resursseja vievää, sillä valvontateknologiasta, kuten läpivalaisusta, ei ole apua tavaramerkkien tunnistamisessa. Jokainen paketti on avattava fyysisesti, kertoo tavara- ja liikennevalvontaosaston tulliylitarkastaja Riikka Pakkanen

Väärennösten alkuperämaa on useimmiten Kiina – muita suuria tuottajia ovat Hongkong, Intia ja Turkki.

Halpa hinta varoitusmerkkinä

Viime vuonna Tulli tarkasti liki 120 000 tuoteväärennöksiksi epäiltyä tuotetta. Näiden markkinoilta menetetty arvo oli lähes 215 000 euroa.

– Perusnyrkkisääntönä on, että jos olet saamassa merkkituotteen kymmenesosan hinnalla, siinä ei suurta matematiikkaa tarvita. Siinä tilanteessa voi aina kuluttajana pohtia, onko tuote aito vaiko ei, sanoo valvontajohtaja Mikko Grönberg.

Tuoteväärennökset liikkuvat nykyisin pääsääntöisesti kuluttajien tekeminä nettikauppaostoksina. Yleisimpiä väärennöksiä ovat lenkkitossut ja laukut, mutta uusia tuotteita ovat sähkökitarat ja pelikonsolit. 

Vuonna 2020 eniten pysäytettiin väärennettyjä Fjällrävenin Kånken-reppuja.

Maailman kaupasta väärennöksiä on arviolta 3,3 prosenttia. Suomen Tullin tilastojen mukaan suurin osa maahan tulevista väärennöksistä on kuluttajien nettikauppostoksia.

Katso videolta, kuinka Tullin valvontajohtaja kertoo väärennöksistä ja uhanalaisista eläimistä tehdyistä tuotteista!

Lue myös:

    Uusimmat