Tämä sai ruotsalaiset raivon valtaan: Kyseenalaisella tuomiolla miljoonaluokan vaikutukset – "Naurettavaa, joulu tuli Venäjälle aikaisin"

Ruotsalainen Malmö oli matkalla voittoon Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa Pietarin Zenitiä vastaan tiistai-iltana, kun venäläisjoukkueelle vihellettiin rangaistuspotku lisäajalla. Voitto olisi pitänyt Malmön haaveet europelien jatkumisesta elossa.

Katso rangaistuspotkuun johtanut tilanne artikkelin videolta.

VAR astui mukaan peliin, kun se pyysi latvialaista erotuomaria Andris Treimanisia katsomaan videopäätteeltä tilannetta, jossa Malmön Eric Larssonin käsi osui ilmassa tahattoman oloisesti Zenit-hyökkääjä Artjom Dzjuban kasvoihin. Pallo vietiin pilkulle ja Jaroslav Rakitsky tasoitti loppulukemiksi 1-1.

Tuomiolla oli kivuliaat seuraukset Malmölle. Tasapelin myötä sen käsistä lipui puolen miljoonan euron arvoinen paikka Eurooppa-liigan pudotuspelivaiheessa sekä Mestarien liigan lohkovaiheen voitetusta ottelusta kilahtava 2,8 miljoonaa euroa. 

Tilannetta on ruodittu keskiviikkoaamuna ruotsalaismediassa tuohtuneena.

– Joulu tuli Venäjälle aikaisin, päävalmentaja Jon Dahl Tomasson kommentoi rangaistuspotkua ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Aftonbladetin mukaan.

– Naurettavaa. Se tuntui pelottavalta, mutta tällainen oli erotuomarin päätös ottelun lopussa. Se tuntui pirun happamalta, Malmö-toppari Anel Ahmedhodzic sanoi.

Rangaistuspotkun aiheuttanut Eric Larsson oli joukkuetoverinsa kanssa samoilla linjoilla.

– Se tuntuu hiukan halvalta. Katsoin vain palloon ja hyppäsin. Pystyin hädin tuskin tuntemaan hänen kyynärvartensa koskettavan hänen kaulaansa. Jos siinä olisi ollut jotain rankaisemisen arvoista, voimaa olisi pitänyt olla paljon enemmän. En tiedä, missä minun pitäisi pitää käsiäni, Larsson pohti.

Ruotsalaisseuran keskikenttäpelaaja Franz Brorsson arvioi tuomarin kielellä olevan myös vaikutusta asiaan.

– Siitä ei varmasti ollut haittaa heille (Zenitille). Heidän oli helpompi kommunikoida hänen kanssaan. Jos kyseessä olisi ollut tanskalainen tai norjalainen tuomari, hänen kanssaan olisi mahdollisesti ollut helpompi ystävystyä. Tuomio oli yksinkertaisesti epäoikeudenmukainen.

Lehdistötilaisuuden jälkeen Aftonbladetin toimittaja kertoi tulkin kuiskanneen hänelle latvialaisten todellisuudessa vihaavan venäläisiä historian vuoksi.

Jopa Zenitin puolustaja, Liverpoolistakin takavuosilta tuttu, Dejan Lovren piti rangaistuspotkutuomiota perusteettomana.

– Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Tuomio oli väärä. Olin EM-kisoissa samanlaisessa tilanteessa. En tiedä, miten tuollaisessa tilanteessa tulisi puolustajana hypätä. Et voi hypätä kädet alhaalla. Sinun on suojattava itseäsi. Päätös oli suotuisa meille, mutta mielestäni tuomariston rima oli tänään liian alhainen, Lovren arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat