Tämä on aika, jolloin uudenvuodenlupaukset tulisi oikeasti toteuttaa

Asiantuntijan mukaan lupausten kanssa ei tulisi odotella tiettyä päivää.

Muutaman kilon painonpudotus, karkkilakko tai juoksuharrastuksen aloittaminen. Kuulutko sinäkin niiden lukuisten ihmisten joukkoon, joille uusi alkava vuosi tarkoittaa samalla myös uusia lupauksia ja tavoitteita? Jos näin on, saatat tälläkin hetkellä odotella jännittyneenä vuodenvaihdetta, jolloin lupaukset on jälleen aika pistää käytäntöön.

Mutta miksi odottaa tiettyä päivää, kun voisit aloittaa saman tien?

Pienillä askelilla kohti suurempaa tavoitetta

Psykologi ja käyttäytymistutkija Paul Marcianon mukaan uudenvuodenlupaukset epäonnistuvat yleensä siksi, että ne ovat hyvin helppo aloittaa, mutta myös hyvin helppo lopettaa. ”Kaikki tai ei mitään” -ajattelutavan sijaan Marciano kannustaa ottamaan terveellisen elämäntavan osaksi arkea – heti, ei vasta viikonlopun herkuttelun jälkeen.

Jos ajatus lupausten toteuttamisesta tällä sekunnilla tuntuu pelottavalta ajatukselta, ei huolta. Kukaan ei oleta sinun ryhtyvän saman tien kitudieetille tai lähtevän siltä seisomalta lenkkipolulle.

– Tekemällä jotain, mitä tahansa, on askel oikeaan suuntaan. Se auttaa sinua luomaan rutiineja ja vie sinut aina vain lähemmäs lopullista tavoitettasi, Marciano toteaa.

Ainoa mitä sinun tarvitsee tehdä saavuttaaksesi suuren muutoksen ensi vuonna, on ottaa pieniä askelia tänään, Marciano muistuttaa. Jätä tänään jälkiruoka syömättä tai valitse portaat hissin sijaan. Pienet muutokset takaavat pysyvämmän muutoksen kuin suuret, yleensä epärealistiset lupaukset.

Jos laihdutuslupausten pitäminen tuottaa sinulle vaikeuksia, voit löytää vertaistukea seuraavalta humoristiselta videolta. 


Lue myös:

    Uusimmat