Tämä mies tulkitsi maskipakkoa varsin vapaamuotoisesti Britanniassa: Matkusti bussissa elävä matelija kasvojensa suojana

3:30
Karvakuonot pääsevät töihin: Britanniassa tutkijat kouluttavat koiria haistamaan koronaviruksen ihmisestä

Englannissa Salfordin kaupungissa bussimatkustajat joutuivat hieraisemaan silmiään, kun mies asteli bussiin elävä käärme kasvojensa suojana.

Hyvä puoli maanantaina sattuneessa välikohtauksessa oli se, että mies noudatti hallinnon määräämää maskipakkoa julkisessa liikenteessä. Toisaalta taas jokainen voi olla yhtä mieltä siitä, että käärme kaulahuivina tai kasvosuojana ei ole paras ratkaisu. 

Salfordin kaupunki sijaitsee lähellä Manchesteria, minne bussi olikin matkalla. 

Matkustajat ovat antaneet paikallislehdelle, Manchester Evening Newsille sekä järkyttyneitä että huvittuneita kommentteja. 

– Käärme oli kietoutunut hänen kasvojensa ympärille kuin suojaksi, kun hän astui bussiin, silminnäkijä kertoi. 

– Ensin luulin, että hänellä oli todella makea kasvomaski, mutta sitten se alkoi ryömiä kaiteita pitkin.

The Washington Postin mukaan käärme näyttäisi olevan kuningasboa. 

Bussiyhtiö järkyttyi

Silminnäkijä kertoi, että alkujärkytyksestä huolimatta ihmiset eivät juurikaan välittäneet niljakkaasta kanssamatkustajasta. Useimmat naureskelivat ja ottivat kuvia. 

Bussiyhtiön edustaja puolestaan oli hyvin pahoillaan tapahtuneesta. 

– Matkustajiemme ja työntekijöidemme turvallisuus on ensisijaista. Olemme hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta ja otamme asian vakavasti. 

– Odotamme jokaisen matkustajan noudattavan viranomaisten määräämää maskipakkoa julkisessa liikenteessä. Tapauksesta aloitetaan tutkinta, tarkistamme bussin valvontakamerat sekä haastattelemme kuljettajan. 

Tapauksesta levinneet kuvat ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua sosiaalisessa mediassa. Jotkut kommentoijat paheksuvat miehen välinpitämätöntä asennetta, sillä Manchester on yksi Britannian pahimmista tartuntakeskittymistä. 

Jotkut löysivät tapauksesta myös huumoria. 

– Miettikää, jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että tällainen tilanne on täysin mahdollinen vuoden päästä tähän aikaan. 2020 on kyllä ihan oma lukunsa, eräs Twitter-käyttäjä kommentoi. 

Yhdistyneessä kuningaskunnassa on todettu yli 370 00 tartuntaa ja yli 41 000 on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja