Tämä ei ollut tässä: Postissa istutaan yt-pöydässä myös tulevina vuosina

Jopa 860 työpaikkaa uhattuna Postissa 1:58

Postissa digitalisaation aiheuttama myllerrys tulee jatkumaan rajuna lähivuodet. Posti kertoi tänään aloittavansa jälleen uudet mittavat yt-neuvottelut, joissa vähennystarve on enintään 860 henkilöä.  

Väenvähennyksiä on odotettavissa myös tulevina vuosina, sillä jaettavan postin määrä vähenee ennusteiden mukaan lähivuosina vauhdilla. Posti rakentaa tilalle uutta liiketoimintaa, mutta sitä ei ole löydettävissä samaan tahtiin postin vähentymisen kanssa.   

– On hyvin mahdollista, ja todennäköistä, että tällä vuosikymmenellä joudumme edelleen jatkamaan sopeutustoimia, Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoi tiedotustilaisuudessa.  

Kirjeitä ja muita osoitteellisia lähetyksiä jaettiin viime vuonna kahdeksan prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna. Jakelumäärän lasku vähensi Postin liikevaihtoa viime vuonna noin 75 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna Posti arvioi liikevaihdon menetyksen olevan samaa luokkaa.

Posti arvioi, että ilman väen vähennyksiä ja muita toimia sen tulos putoaisi merkittävästi tappiolle.  

Postilain uudistus vireillä  

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen arvioi STT:lle, että Posti pyrkii palvelua heikentämällä ajamaan muutosta postilain yleispalveluvelvoitteeseen, jonka mukaan posti pitää jakaa viitenä päivänä viikossa.  

– Siellä on ilmeisesti ajateltu, että lainsäätäjä purkaa heiltä velvoitteita. Nyt totutetaan asiakkaita siihen, että viitenä päivänä viikossa ei posti enää kulje, Nieminen sanoi.  

Toimitusjohtaja Malisen mukaan postin määrän vähentyessä on hyvin tarpeellista, että koko yleispalvelusääntelyä arvioidaan uudestaan.  

Postialan lainsäädännön uudistaminen on parhaillaan vireillä. Postin yleispalveluvelvoite koskee kirjeitä, ei esimerkiksi sanomalehtijakelua tai postipakettien jakelua.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan on mahdollista, että lakiuudistuksen yhteydessä jakeluvelvoite pienenee nykyisestä viidestä päivästä. Hänen mukaansa pitää arvioida, tarvitaanko tulevaisuudessa 5-päiväistä jakelua, vai voidaanko sitä keventää.  

– Se on yksi vaihtoehto, jota kartoitetaan, Berner sanoi STT:lle.  

Haussa keinoja helpottaa jakelua  

Bernerin mukaan nyt pitää arvioida kokonaisuutta, sen istuvuutta EU-lainsäädäntöön ja sitä miten on toimittu muissa maissa.

Hänen mukaansa pitää löytää Suomen kaltaiselle laajasti asutulle maalle paras ratkaisu, ja samalla mahdollistaa digitaalisten palveluiden syntymistä.  

– Kun Posti on ainoa, jota velvoite koskee, niin se synnyttää heille erilaisen kilpailuasetelman suhteessa muihin toimijoihin. Työryhmä lähtee tätä pohtimaan. Tarkoituksena on saada postilain uudistus käsiteltyä kevään aikana, ja saada annettua se eteenpäin kesällä, alkusyksyllä, Berner sanoi.    

Bernerin mukaan tarkoitus on myös katsoa vaihtoehtoisia tapoja helpottaa Postin jakelua.  

– Ainoa ratkaisu ei ole se, että siirrytään pienempään jakeluvelvoitteeseen päivien määrässä. On myös se vaihtoehto, että postin jakeluun voidaan yhdistää muita toimituksia, kuten ruokaa tai verkkokauppaostoksia, Berner sanoi.  

Lue myös:

    Uusimmat