Talvinen emämoka voi olla kohtalokas – hillitse ohjausliikkeesi näissä tilanteissa: "Tapahtuu lähes ajatuksen voimalla"

Pidä ohjausliikkeet maltillisina ohittaessa, kaistaa vaihtaessa ja väistäessä 1:48
Mikäli kuljettajalla on tarve ohittaa, vaihtaa kaistaa tai väistää, on ohjausliikkeet pidettävä erityisesti talvisessa ajokelissä pieninä ja maltillisina, Autoliitto opastaa.

Autoliitto opastaa videollaan auton oikeaoppiseen hallintaan vaaratilanteiden välttämiseksi.

Mikäli kuljettajalla on tarve ohittaa, vaihtaa kaistaa tai väistää, on ohjausliikkeet pidettävä erityisesti talvisessa ajokelissä pieninä ja maltillisina, muistuttaa Autoliitto tiedotteessaan.

Ohitukseen lähteminen aivan edessä ajavan takapuskurissa roikkuen tarkoittaa Autoliiton mukaan sitä, että ohjausta on käännettävä tarpeettoman paljon, mikä aiheuttaa välittömästi levottomuutta auton käyttäytymiseen niin, että ajonvakautusjärjestelmä joutuu puuttumaan auton hallintaan.

Pahimmillaan liian suuri ohjausliike voi johtaa ohituksen tai väistön epäonnistumiseen ja sitä kautta traagiseenkin lopputulemaan.

"Lähes ajatuksen voimalla"

Kun esimerkiksi ohitukseen lähdetään riittävän ajoissa, saadaan ohjausliikkeet varmimmin pidettyä riittävän pieninä.

– Käytännössä siirtyminen tapahtuu lähes ajatuksen voimalla, koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen opastaa Autoliiton videolla.

Myös ohituksen jälkeen tulee omalle kaistalle palata pienellä ja rauhallisella ohjausliikkeellä. Paluu tulisi tehdä vasta sitten, kun ohitettu auto näkyy taustapeilistä. Myös ohituspaikan valinnassa on oltava huolellinen, jolloin tarvetta nopeaan paluuseen ei pitäisi tulla.

– Vastuullinen kuljettaja ymmärtää myös sen, että kaikissa keleissä ja tilanteissa ohittaminen ei ylipäätään ole järkevää. Jos esimerkiksi kaistojen välissä on paljon sohjoa tai paha polanne, ohittaminen on hyvin riskialtista, Vesalainen neuvoo Autoliiton tiedotteessa.

Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miten pienikin muutos nopeudessa voi vaikuttaa siihen pysyykö auto kuljettajan hallinnassa vai tuleeko kuljettajasta matkustaja. Katso myös, kuinka pienillä ohjausliikkeillä auto saadaan menemään juuri sinne, mihin halutaan, kunhan nopeuskin on aisoissa.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat