Tältä näyttää palkitun Klaus Härön uusi elokuva – Tuntematon mestari esitetään Toronton filmifestivaalilla

Klaus Härön Tuntematon mestari -elokuvan traileri julki 1:30

Klaus Härön ohjaama Tuntematon mestari saa ensi-iltansa Suomessa tammikuussa 2019. Elokuva nähdään Toronton filmifestivaalilla jo tulevana viikonloppuna. Elokuvan traileri julkaistiin tänään.

Katso Tuntematon mestari -traileri yllä!

Edellisellä pitkällä elokuvallaan Miekkailija (2015) muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon saajaksi Golden Globe -gaalassa olleen ohjaaja Klaus Härön uuden elokuvan traileri on julkaistu.

Tuntematon mestari saa Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2019. Elokuva esitetään kansainväliselle yleisölle Kanadassa Toronton filmifestivaalilla tulevana viikonloppuna, tiedotteessa kerrotaan.

Härön kuudes pitkä elokuva valittiin festivaalin ohjelmiston Contemporary World Cinema -kategoriaan. Kansainvälisillä markkinoilla elokuvan nimi on One Last Deal ja se nähdään Torontossa lauantaina 8. syyskuuta.

– Toronto on Pohjois-Amerikan merkittävin elokuvafestivaali. Miekkailijan Oscar-menestys teki Klaus Häröstä merkittävän eurooppalaisohjaajan Pohjois-Amerikassa, kommentoi elokuvan tuottaja Kai Nordberg tiedotteessa.

Tuntematon mestari on tarina ikääntyvästä taidekauppiaasta, joka yrittää viimeisen kerran todistaa kykynsä niin itselleen kuin lähimmäisilleen.

Elokuvan päärooleissa nähdään Heikki Nousiainen, Amos Brotherus ja Pirjo Lonka. Tuntematon mestari saa Suomen ensi-iltansa 4. tammikuuta 2019.

Klaus Härön piti ohjata Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnitteilla ollut suomalais-saksalainen elokuva, joka tunnettiin nimellä Suomen kuningas. Kesällä 2016 Suomen elokuvasäätiöltä tukea saanut elokuvaprojekti keskeytettiin vuoden 2017 alussa.

Lue myös:

    Uusimmat