Klaus Härö juhli Golden Globe -ehdokkuutta perheen kanssa – "Olo on epätodellinen"

Klaus Härön Golden Globe -ehdokkuusjuhlakahveilla nautittiin karjalanpiirakoita ja suomalaista kahvia.

Golden Globe -ehdokkuuden saavuttaneen Miekkailijan ohjaaja Klaus Härö ilahtui Golden Globe -ehdokkuudesta.

Edellisen kerran suomalainen elokuva oli ehdolla Kultaisen maapallon saajaksi vuonna 1952, kun Erik Blombergin elokuva Valkoinen peura tavoitteli palkintoa.

– Olen ollut useita viikkoja kampanjoimassa ulkomailla elokuvan puolesta ja lepäilin kotona jet lagia pois, kun tuottaja Kai Nordberg soitti minulle. Olo on hieman epätodellinen, Klaus Härö kertoo MTV:n haastattelussa.

– Sen huomasimme, että reaktiot maailmalla olivat erittäin lämpimät ja vastaanottavaiset. Vaikka yritti pitää jalat maassa asian suhteen, mutta kyllähän sen aisti, että ihmiset olivat otettuja Miekkailijasta.

Miekkailija on kerännyt Suomessa jo 57 000 katsojaa. Osasiko Härö odottaa Golden Globe -ehdokkuutta?

– Tässä on tehty paljon töitä elokuvan eteen. Tuottaja Nordberg on tehnyt ison työn. Emme ole esiintyviä taiteilijoita tai urheilijoita, emmekä voi kääriä hihoja ja sanoa tekevämme tänään parhaan show’mme. Elokuva on tehty, se sai ensi-iltansa maaliskuussa ja se jatkaa elokuvateattereissa edelleen, mistä olen erittäin iloinen.

Härö kiittelee vuolaasti Anna Heinämaan käsikirjoitusta.

– Tämä elokuva on lähtenyt hänen kynästään. Hän teki käsikirjoituksen 3–4 vuotta sitten ja sillä on tällainen kaiku näin vuosia myöhemmin. Iso kiitos kuuluu hänelle.

Miten ohjaaja juhlii Golden Globe -ehdokkuutta?

– Iltapäiväkahvit joimme perheen kanssa. Suomalaista kahvia ja karjalanpiirakkaa. On juhlan paikka, että saan olla viikkojen työmatkan jälkeen jälleen perheen kanssa. Illalla menen lasten musiikkiopiston konserttiin.

– Tässä on meidän juhlamme tällä kertaa. Tammikuussa juhlitaan sitten smokki päällä Beverly Hillsissä. Ja toivotaan Miekkailijalle parasta.

Lue myös:

    Uusimmat