Virolaismies sai viimekuussa neljän vuoden vankeustuomion perusteltuaan pitkälle suunnitellun kannabisviljelmän hallirakennukseen Keravalla.
Kasvatustoiminta oli aloitettu Vantaalla, mutta myöhemmin välineet siirrettiin uusiin rakennettuihin tiloihin Keravalla sijaitsevaan hallirakennukseen.
Tilat viljelyn eri vaiheisiin
Tilat oli jaettu erillisiksi pienemmiksi tiloiksi kannabiksen kasvatusvaiheiden mukaisesti. Tiloista löytyi kolme erillistä kannabiskasvattamoa, idätystilat ja riipimis- sekä kuivaamistilat. Rakennuksen kuivatustilaan on lisäksi ollut kotietsintävaiheessa ollut rakenteilla uusi huone.
Poliisi takavarikoi tiloista kasvien ja kuivatun kannabiskukinnon lisäksi vesiviljelyjärjestelmiä, natriumvalaisimia, aktiivihiilisuodattimia, tuulettimia ja kanavapuhaltimia.
Oikeudessa kuullun poliisin edustajan mukaan kasvattamo oli selvästi rakennettu ajatuksella ilmanvaihtoa ja muita kasvatukseen tarvittavia välineistöä myöten. Hänen arvionsa mukaan välineistöä oli tuhansien eurojen arvosta.
Lue myös: Kuva: Halli kätki sisäänsä valtavan kannabiskasvattamon – poliisin mukaan epäillyt ehtivät tienata huumebisneksillä satoja tonneja
Oikeus: Kasvatustilat hyvin kehittyneet
Oikeus katsoi miehen viljelleen huomattavan suuren määrän huumausainetta ammattimaisesti välitystarkoituksessa.
Miehen katsottiin oikeudessa kasvattaneen kahdessa eri tilassa yhteensä yli 260 kannabiskasvia. Poliisin tekemän satunnaisotannan mukaan yhdestä kasvista oli saatu yli 100 grammaa kannabiksen kukintoa, mikä kertoi oikeuden mukaan kasvatusolosuhteiden laadukkuudesta.
Tuomiossa kasvatustoimintaa luonnehdittiin järjestelmälliseksi ja ammattimaiseksi. Kasvatusvälineistöä ja tiloja pidettiin tavanomaiseen verrattuna hyvin kehittyneitä.
