Video: Talouden Nobel-palkinto Iso-Britanniaan

Taloustieteen Nobel myönnettiin maanantaina skotlantilaiselle Angus Deatonille, joka tunnetaan kuluttamista, köyhyyttä ja hyvinvointia koskevista tutkimuksistaan. 69-vuotias Deaton työskentelee Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Ruotsin tiedeakatemia perusteli Deatonin palkitsemista hänen tutkimuksillaan siitä, miten yksittäiset kulutuspäätökset vaikuttavat koko talouteen. Hän on akatemian mukaan uudistanut mikro- ja makroekonomista tutkimusta kuluttamisesta ja tehnyt laajoja tutkimuksia kehitysmaiden köyhyydestä ja kulutustavoista.
Hänen työstään tunnetaan niin sanottu Deatonin paradoksi, joka analysoi sitä, miten äkilliset tulotason muutokset vaikuttavat kansantaloudessa. Esimerkiksi laaja veroale voi johtaa siihen, että kulutus nousee tuntuvasti enemmän kuin veroja alennettiin.

BKT ei riittävä mittari  
 

Optimistiksi itsensä määrittelevä Deaton julkaisi vuonna 2013 kirjan The Great Escape, jossa hän kuvaa, miten ihmiskunnan tilanne on kohentunut. Pelkkä bruttokansantuote (bkt) ei Deatonin mielestä ole riittävä mittari, vaan on tarkasteltava myös sitä, miten kansanterveys kehittyy.  
Deaton arvostelee kirjassaan kuitenkin kehitysapua ja katsoo, että se voi olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

– Yleinen viestini on, että asiat ovat menossa parempaan päin, vaikka työtä on vielä paljon, Deaton sanoi videohaastattelussa palkitsemisensa jälkeen.  
Deaton sanoi uskovansa, että maailman köyhyys vähenee jatkossakin.  
– Köyhyyys on vähentynyt merkittävästi 20-30 vuoden aikana. Odotan tämän kehityksen jatkuvan.

Köyhyyden vähentäminen auttaisi Deatonin mukaan myös ratkaisemaan pakolaiskriisin.  
– Se mitä näemme nyt, on seurausta satojen vuosien kehityseroista, jotka ovat jättäneet suuren osan maailmasta jälkeen.   

Taloustieteen Nobel ei ole virallinen Nobel-palkinto, sillä se ei ole ruotsalaisen tiedemiehen Alfred Nobelin alulle panema. Nobel-säätiö on kuitenkin myöntänyt vuodesta 1969 lähtien Nobel-palkintoja myös taloustieteestä.  

Taloustieteen Nobel rahoitetaan Ruotsin keskuspankin varoilla. 

    

Lue myös:

    Uusimmat