Haluatko maailman johtajien luokkaan? Opiskele taloustiedettä – "Bengt Holmströmiä ja muita taloustieteilijöitä kutsutaan talousviisaiksi, ikään kuin se olisi jokin tietäjäluokka"

Tutkijoiden mukaan maailmassa tehdään päätöksiä entistä enemmän asiantuntijoiden avulla ja näitä asiantuntijoita ovat etenkin taloustieteilijät.

Tästä kertoo esimerkiksi uudeksi taloustieteen huippuyksiköksi kutsuttu Helsinki Graduate School of Economics.

– Poliittinen päätöksenteko edellyttää korkeatasoisia arvioita vaikutuksista kansantalouteen ja yhteiskuntaan. Uudella taloustieteen yksiköllä on merkittävä rooli tutkimuksessa ja korkeatasoisessa lainvalmistelussa, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi. 

Lue myös: Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

Mediajulkisuutta ja talouspoliittista keskustelua tutkinut Tampereen yliopiston akatemiatutkija Marko Ampuja pitää tätä hieman ongelmallisena.

– Taloustieteilijät käsittävät itsensä usein puolueettomina ja näin heidät myös usein esitetään. He kertovat vaihtoehtoja talouden hoitamiseen, mutta heidän oman ymmärryksensä mukaan talouspolitiikkaan ei ole helppo antaa suosituksia. Sipilä taas ilmeisesti toivoi, että juuri näitä suosituksia alettaisiin antamaan.

Mitä väliä suosituksilla on?

Kun vaikkapa tähtitieteilijä kommentoi avaruuden ilmiöitä mediassa, hänen kommenttiensa taustalla eivät  todennäköisesti vaikuta mielipiteet tai arvot – paitsi ehkä sivulauseessa, jossa saatetaan mainita jotakin hänen tieteenalansa rahoituksesta.

– Kun haastatellaan talouden asiantuntijoita, kuten Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon voittanutta Bengt Holmströmiä, voidaan miettiä, edustaako hän puhdasta, arvoista vapaata tiedettä.

– Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Holmströmiä ja monia muita taloustieteilijöitä kutsutaan talousviisaiksi, ikään kuin se olisi jokin kiistattoman ylivertainen tietäjäluokka. Näin heidän arvoaan korotetaan symbolisesti, Ampuja sanoo.

– Jos talouden asiantuntijoita pyydetään antamaan suosituksia politiikkaan, tyypillisesti toivotaan lisää markkinoita, säätelyn purkua ja kriisitilanteissa kuripolitiikkaa.

Ampujan mukaan nämä ovat nykyisen taloustieteen valtavirran näkemyksiä, mutta myös muunlaisia ajatuksia on olemassa.

Taloustiede ei ole tähtitiedettä

Yhdysvalloissa kärsittiin 1930-luvulla lamasta, jonka aikana maan työttömyysaste oli pahimmillaan melkein 25 prosentissa. Laman seurauksena taloustieteessä voimistuivat ajatukset, joiden mukaan valtiolla pitää olla vahva kontrolli taloudessa.

Esimerkiksi valtio aloitti erilaisia rakennushankkeita ihmisten työllistämiseksi, ihmisten toimeentuloa alettiin turvaamaan työkyvyttömyyskorvauksilla ja pankkeja alettiin säädellä, koska laman yhtenä syynä nähtiin pankkien liian vapaa toiminta – josta oli kyse myös 2008 finanssikriisissä.

Nämä ajatukset kuitenkin muuttuivat taloustieteen sisällä 1900-luvun kuluessa, mikä näkyi esimerkiksi vuonna 1979 Iso-Britannian pääministeriksi valitun Margaret Thatcherin politiikassa: hänen hallituksensa laski rikkaiden verotusta, leikkasi koulutuksesta, vapautti pankkien toimintaa ja valtion omistamia yrityksiä myytiin yksityiselle puolelle.

– Ei kukaan taloustieteilijä varmasti nykyään ole eri mieltä siitä, etteikö esimerkiksi pankkeja pitäisi säädellä. Se ei kuitenkaan poista sitä, että jos katsotaan julkisuutta, niin siellä esiintyy tietynlaista ajattelua paljon eli esimerkiksi lisää säätelyn purkamista ja markkinoita, Ampuja kommentoi.

Oli taloustiede sitten arvoista vapaata tai ei, ainakin taloustieteen teoriat vaikuttavat ihmisten elämään konkreettisemmin kuin tähtitieteen teoriat: kun Pluto muuttui planeetasta kääpiöplaneetaksi, kenenkään koulutuksesta ei leikattu tai kenenkään työpaikka ei lähtenyt alta.

Suomessa ei synny kiistoja

Ampujan kanssa tutkimusta tehnyt Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija Timo Harjuniemi sanoo, että taloustieteilijöiden ja muiden talouden toimijoiden asema ja merkitys on korostunut julkisuudessa 1990-luvulta alkaen.  

Nousuun taas liittyy muun muassa markkina-ajattelun suosion kasvu eli idea siitä, että talous kannattaa järjestää parhaiten markkinoiden avulla. Tämä ilmenee esimerkiksi sote-uudistuksessa, jossa yksityisille yrityksille on suunniteltu merkittävämpää roolia sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa kansalaisille.

Ampujan ja Harjuniemen tutkimusten mukaan mediassa ovat eniten esillä taloustieteilijöiden lisäksi valtiovarainministeri, pääministeri sekä valtiovarainministeriön korkeat virkamiehet – joilla on usein taloustieteellinen koulutus.

– Suomalainen erityispiirre on, että valtiovarainministeriöllä on ollut hyvin vahva asema talouspolitiikassa ja se on hallinnut, millaiseksi talouspoliittinen keskustelu muodostuu, Harjuniemi sanoo.

– Poliittiset puolueet taas jakavat ministeriön käsityksen talouspolitiikan linjasta, joten ei pääse syntymään kiistoja, joihin journalistit voisivat tarttua.

Yksipuolista keskustelua taloudesta

Harjuniemi nostaa esimerkiksi vuoden 2008 finanssikriisistä uutisoinnin, jossa talouspoliittinen keskustelu oli Iso-Britanniassa vilkkaampaa kuin Suomessa: julkisuudessa esitettiin ajatuksia työllisyyden ja köyhien tukemisesta sekä julkisen vallan vahvemmasta otteesta talouteen.

– Mutta sielläkin peruslinja kriisinhoitoon oli sama eli tiukan talouskurin politiikkaa.

Tampereen yliopistossa tehty tutkimus tukee Harjuniemen väitteitä. Tutkimuksen mukaan Suomessa talouskriisin julkisuutta leimasi keskustelun epäpoliittisuus, kun taas Yhdysvalloissa talouskriisi toi "politiikan takaisin talouteen."

Toinen esimerkki löytyy vuodelta 2015, jolloin Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa talouspoliittista keskustelua epä-älylliseksi, jossa nähdään vain yksi toimintatapa asioiden hoitamiseen eli menojen leikkaaminen.

Pian useat taloustieteilijät haukkuivat Haaparannan näkemyksen, vaikka osalta löytyi myös hieman tukea hänen ajatuksilleen.

Kykenevätkö lukijat kritisoimaan talousuutisia?

Taloustieteilijöiden ja taloustieteen aseman kasvusta on käytetty termiä nimeltä ekonokratia. Ampuja ja Harjuniemi näkevät tässä ekonokratiassa muutamia ongelmia.

– Jos nähdään, että maailmaa on järkevä hahmottaa pelkästään taloustieteen vinkkelistä, muut selitykset ovat silloin vähäpätöisempiä, Ampuja kommentoi.

– Taloustieteeseen myös liittyy ennakko-oletuksia, esimerkiksi se, että itsekäs oman hyödyn maksimointi korostuu ihmisen toiminnassa, Ampuja jatkaa.

– Jos politiikkaa ohjaa tällainen ajattelu, niin silloin esimerkiksi työllisyyspolitiikassa voidaan nähdä, että kannustimia työntekoon pitää lisätä, Harjuniemi komppaa.

Kannustimilla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että työn vastaanottamisesta tehdään entistä houkuttelevampaa vaikkapa tukia leikkaamalla.

Lisäksi Ampuja nostaa esille kysymyksen itse talousuutisista: onko yleisöllä tarvittavia avaimia olla mediakriittisiä talousuutisoinnin suhteen?

– Jos julkisuudessa vastustetaan velkaelvytystä (esimerkiksi valtio ottaisi lainaa ja kuluttaisi rahat työllisyyden parantamiseen), ymmärretäänkö uutisten pohjalta, millaisiin argumentteihin ja väitteisiin vastustus nojaa?

Oli niin tai näin, tutkimusten valossa kannattaisi opiskella taloustiedettä, jos haluaa johtotehtäviin. Eräs poikkeus tässä on Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on opiskellut fysiikkaa.

Hän tosin on ilmoittanut jättäytyvänsä politiikasta.

Jutussa käytettyjä lähteitä: Cambridgen yliopistossa opettavan taloustieteilijä Ha-Joon Changin teos Taloustiede – Käyttäjän opas. Into Kustannus Oy.

Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitoksella Anna Simolan ja Esa Reunasen tekemä tutkimus Kaikki toistaiseksi hyvin – Kansainvälinen finanssikriisi talousjournalismissa

Taloushistorian professori Lennart Schönin teos Maailman taloushistoria – teollinen aika. Kustannusosakeyhtiö Vastapaino.