Tällä tavalla suomalainen ajokulttuuri eroaa muista maista: "Äänimerkkiä käytetään ainoastaan silloin"

Suomen surkein kuski -ohjelmassa nähdään jälleen tuttuna tuomarina entinen rallikartturi Tuomo Nikkola.

Suosittu Suomen surkein kuski palaa pian MTV3-kanavalle uuden, kuudennen tuotantokauden jaksojen kera. 

Ohjelmassa seurataan kahdeksaa maamme huonointa kuskia, jotka kilpailevat toisiaan vastaan ajotaituruutta vaativissa tehtävissä. Parhaimmin tehtävistä suoriutuneet kuskit tiputetaan kisasta pois, kunnes jäljellä on enää Suomen surkein kuski.

Ohjelman tuomaristossa nähdään tuttuun tapaan entinen rallikartturi Tuomo Nikkola. Mies myöntää, että jälleen kerran tuleva kausi ja sen osaamattomat kuskit olivat osaltaan shokki tuomaristolle. 

– Nämä kuljettajat ovat edelleen hyvin riittoisa luonnonvara. Kyllä niitä vaan valitettavan paljon piisaa. 

Tällä kaudella kuskit nähdään talviolosuhteissa, mikä on Nikkolan mukaan yksi suurimpia kauhun paikkoja yleisesti liikenteessä. Jotkut kuskit eivät ensilumesta tai ensimmäisistä liukkaista piittaa, vaan ajamista jatketaan samaan malliin kuin kuivilla kesäkeleillä. 

Nikkolan mukaan suomalainen ajokulttuuri eroaa merkittävällä tavalla muista Euroopan maista. Yksi suurimmista eroista liittyy suomalaiseen mielentilaan tien päällä. 

– Me olemme äärettömän joustamattomia Suomessa, ikävä kyllä. 

– Suomalainen on liikenteessä hirveän herkästi sellainen, että "minulla ei ole velvollisuutta väistää, minulla on oikeus ajaa tätä kaistaa, ei minun tarvitse väistää". Vaikka pieni joustaminen voisi sujuvoittaa liikennettä ja helpottaa sitä tilannetta todella paljon. 

Rallikartturin mukaan myös äänitorven käyttö eroaa Suomessa erittäin paljon varsinkin Välimeren maihin verrattuna. Siellä torvea käytetään tiellä kommunikointiin, Suomessa sillä kuitenkin on täysin eri merkitys. 

– Äänimerkkiä käytetään ainoastaan silloin, kun halutaan osoittaa toiselle, että olit urpo, Nikkola summaa. 

Suomen surkein kuski MTV3-kanavalla 29.10. klo 20 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat