Poliisi Sari Nuolikoski antaa tiukan arvionsa surkeista kuskikokelaista: "Huonot kuljettajat eivät..."

Surkeimmat kuskit ottavat jälleen toisistaan mittaa 8:39
Pekka Pouta ja Eero Ettala paljastavat ajohistoriansa kuumottavimmat hetket.

Suomen surkein kuski-suosikkiohjelma palaa televisioon tutuilla tuomareilla ja uusilla kilpailijoilla.

Suomen surkein kuski -ohjelman rattien taakse saadaan 10 surkeaa kuskia, jotka suorittavat vaativia ja hauskojakin tehtäviä. Lisämausteena tulevalla kaudella nähdään julkisuudesta tuttuja henkilöitä näyttämässä omia taitojaan.

Yksi vakiotuomareista on poliisi Sari Nuolikoski, joka on ollut mukana ohjelman alusta asti. Nuolikoski tuomaroi tulevan kauden kuljettajia yhdessä Tuomo Nikkolan, sekä ohjelmaan paluun tekevän Emma Kimiläisen kanssa.

– Fiilis on hyvä ja samalla yllättynyt. Mukana on sellaisia kuskeja, jotka ovat tavallaan todella hyvällä tasolla ja sitten niitä, jotka junnaavat paikoillaan. Hyvänä päivänä koettiin onnistumisia ja vastaavasti huonona saatettiin olla aivan toisissa sfääreissä.

Erityisesti Nuolikoskelle kuvauksista jäi mieleen kuskien taso.

– Kuljettajat ovat aivan oikeassa paikassa. Nämä ohjelmassa nähtävät kuskit eivät ole lainkaan pahimmasta päästä. Olen sitä mieltä, että oikeasti huonot kuljettajat eivät hae tällaiseen ohjelmaan. Toisaalta ei heitä näe liikenteessäkään. Tulevalla kaudella ei ole sellaista tuhovimmaa, jota joskus on nähty, Nuolikoski nauraa.

Kokeneen tuomarin mielestä suomalaiset ovat hyvää liikennekansaa ja sääntöjä pääosin noudatetaan.

– Meidän liikennekulttuurissamme osataan antaa tilaa muille ja ollaan joustavia, Nuolikoski kiittelee.

Kokenut liikennepoliisi on joutunut urallaan todistamaan myös koomisia tilanteita, kuten erikoisia ulosajoja, sekä omituisia selityksiä ylinopeuksille. Työssään hän kiinnittää huomiota suomalaisten liikennetottumuksiin ja kertoo että yleisin virhe on suuntamerkin käyttämättä jättäminen.

– Usein ihmiset unohtavat käyttää vilkkua kaistaa vaihtaessa. Nuolikoski huomauttaa.

Suomen surkein kuski 21. maaliskuuta alkaen klo 21.00 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa

Lue myös:

    Uusimmat