Tällä kuskilla ei ole kaikki kotona – matka jatkuu, vaikka konepelti rytyssä ja turvatyynyt naamalla

Videon kuvaaminen samaan aikaan autoa ajaessa ei ole kovin viisasta toimintaa, mutta annettakoon se tälle kaverille anteeksi. Video nimittäin käynee todistusaineistosta. 

Oheisella videolla nähdään todellinen jännitysnäytelmä. Videon kuvannut mies kertoo, että hänen takanaan ajava auto oli törmännyt toiseen autoon.

Pian kuvaajan ohittaakin keulastaan ryttääntynyt auto, jossa turvatyynytkin olivat lauenneet. Naisen kuljettamaa autoa seuraa katumaasturi, jonka takapuskuri roikkuu pahasti.

Koko letka pysähtyy lopulta liikennevaloihin, jolloin videon kuvaaja pääsee jututtamaan viereisellä kaistalla olevan katumaasturin kuskia, joka on juuri puhelimessa poliisin kanssa. Tämä kertoo naisen törmänneen häneen ja jatkaneen matkaansa.

Matka jatkuu vielä jonkin aikaa, kunnes nainen ajaa punaisia päin ja rysäyttää tila-auton kylkeen. Tällä kertaa hän onneksi päättää ajaa autonsa jalkakäytävälle. Kuvaaja huomaa naisen retkottavan ohjauspyörää vasten, mutta tämä ei vaikuta loukkaantuneelta. Hänellä ei tunnu olevan hajuakaan siitä, että hän on paennut kolaripaikalta.

Toistaiseksi ei ole tietoa, oliko nainen alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena vai oliko kyseessä sairaskohtaus tai sokki.

Lähde: DriveTribe

***

Martti on ensimmäinen robottiauto, joka pärjää myös lumisella tiellä 1:10

Lue myös:

    Uusimmat