Tähtihyökkääjän ura kääntyi 35 miljoonan euron siirrosta syöksyyn – luo nyt mainetta rap-muusikkona: "Vau"

Jackson Martinez tunnettiin vielä tovi sitten jalkapallohyökkääjänä, jonka uralle oli mahtunut 35 miljoonan euron siirto Portosta Atletico Madridiin. Nyt jalkapallo on kuitenkin jäänyt taakse ja kolumbialainen on kristillista räppiä luova muusikko.

Martinez mätti maaleja jalkapallouransa kovimmassa vedossa Portugalin suurseurassa Portossa 2012–15, jolloin 136 esiintymistä toivat häikäisevät 92 osumaa.

Vuonna 2015 Martinez siirtyi Espanjaan Atletico Madridiin 35 miljoonan euron siirtosummalla. Arsenalinkin huhuttiin tuolloin olleen miehen perässä.

Martinez teki kuitenkin Atleticossa Diego Simeonen alaisuudessa vain kolme maalia 22 pelissä ja siirtyi Kiinan Superliigan Guangzhou Evergrandeen vuonna 2016. Martinezin ura alkoi sakata hänen kärsittyä nilkkavammoista.

Martinez pelasi portugalilaisessa Portimonensessa ensin lainalla 2018–19 ja jatkoi seurassa tämän jälkeenkin. Tammikuussa hän solmi Portimonensen kanssa kaksivuotisen sopimuksen, mutta jätti seuran elokuussa jatkuvista nilkkavammoista kärsittyään. 

Loukkaantumiskierre vei musiikin pariin

Martinez ilmoitti haluavansa palata nuoruusvuosiensa seuraan Independiente Medelliniin Kolumbiaan. Martinez on kuitenkin nyt 34-vuotiaana ilman seuraa ja vaikuttaa siltä, että hänen fokuksensa on siirtynyt musiikin pariin.

Kolumbiaan palannut Martinez on puuhannut kristillisen rap-musiikin parissa jo jokusen vuoden. Syyskuussa 2018 julkaistiin hänen esikoisalbuminsa No Temeré, joka kääntyy suomeksi "En pelkää". Viime viikolla julkistettiin puolestaan virallinen musiikkivideo Martinezin tuoreimpaan kappaleeseen Escucha (Kuuntele).

– Vau, vedonlyöntisivusto MansionBet fiilisteli Martinezin alanvaihdosta Twitterissä.

Martinez on kertonut, että juuri loukkaantumiskierre ajoi hänet luomaan musiikkia. 

– Minulla oli ollut kriittisellä hetkellä urallani kaksi leikkausta, jotka sysäsivät minut kahdeksi vuodeksi ulos kentältä. Omistauduin tuona aikana vähän enemmän kirjoittamiselle ja tein päätöksen julkaista albumin, Martinez kertoi Vamosille.

Martinezin mukaan hänen musiikkinsa keskiössä on Jumalan sanan jakaminen.

Aika näyttää, nouseeko Martinez vielä muusikkona jalkapallouransa suuruisiin meriitteihin.

Lue myös:

    Uusimmat