Miss Suomi 2011 Sara Siepin usean viikon kisataival Miss Maailma -kilpailussa huipentuu sunnuntaina. Herttainen Sara on kiitollinen jo pelkästä kokemuksesta.
Ensimmäistä kertaa kansainvälisissä kilpailussa mukana oleva Miss Suomi 2011 Sara Sieppi on viettänyt kolmisen viikkoa Lontoossa. Miss Maailma -kilpailun finaalia jännitetään sunnuntai-iltana. Lontoossa pidettävän kilpailun finaali alkaa Suomen aikaa klo 19.00. Finaalia voi seurata suorana kilpailun nettisivujen kautta.
Kaikki kilpailun 122 tyttöä osallistuvat finaaliin, jossa tuomaristo karsii ensin jatkoon 30 tyttöä, joista pudotetaan vielä kilpailun kiristyessä puolet pois. Lopulta 15 tytön joukosta valitaan viisi tyttöä, joista yksi onnekas kruunataan maailman kauneimmaksi.
– Toki toivon, että pääsisin 30 joukkoon, mutta se tulee olemaan erittäin vaikeaa, sillä täällä on niin paljon upeita tyttöjä. Jos pääsisin 30 tytön joukkoon, se olisi minulle jo voitto. Lähdin hakemaan täältä kokemusta, kaikki muu tulee täytenä plussana päälle, Sara viestittää MTV3.fin Viihdeuutisille.
Lauantaina Sara harjoitteli muiden tyttöjen kanssa koko päivän ajan sunnuntaina käytävää finaalia varten.
– Lauantaina oli rankka päivä, mutta sunnuntaina on tiedossa samanlainen, tosi sitäkin jännittävämpi päivä! Kokemuksena tämä on ollut aivan mahtava. Ei tällaista pääse ihan joka päivä kokemaan, Sara iloitsee.
Miss Maailma -kilpailun sivustolle tästä.
(MTV3)
