Peräti 41 prosenttia suomalaisista on vähentänyt kulutustaan talouden taantuman vuoksi, ilmenee MTV3:n uutisten kyselystä.
Kuluneella viikolla tehdyssä kyselyssä suomalaisilta tiedusteltiin, ovatko he vähentäneet talouden epävarmuuksien vuoksi kulutustaan viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Taloustutkijan mukaan kyselyn tulos kuvastaa hyvin talouden tilannetta.
– Viimeksi kulunut vuosi on ollut aika huonoa aikaa taloudessa, sanoo ennustepäällikkö Eero Lehto Palkansaajien tutkimuslaitoksesta (PT).
Viime kuukausina irtisanomiset ovat hallinneet talousuutisia, ja väkeä on vähennetty alalla kuin alalla. Enää eivät edes julkinen sektori tai päivittäistavarakauppa ole säästyneet taantumalta. Julkisella puolella esimerkiksi Valtiokonttori on käynnistänyt yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää 70 henkilötyövuotta. Tavaratalo Stockmann puolestaan aikoo lomauttaa koko henkilöstönsä.
Valtiovarainministeriön (VM) tätä vuotta koskevassa ennusteessa Suomen työttömyysprosentiksi on arvioitu 8,2; viime vuonna prosentti oli 7,7.

