Syyttäjä: Liivijengin ex-pomo Keijo Vilhunen osallisena kiristysjuttuun – uhrin perheenjäsenten jalat uhattiin katkoa

United Brotherhood -liivijengin ex-pomoa Keijo Vilhusta ja toista syyttäjän mukaan liivijengiin kuuluvaa miestä syytetään satojentuhansien eurojen törkeästä kiristyksestä helmikuulta 2012.

Toinen mies, joka kuuluu syyttäjän mukaan United Brotherhoodiin, kiistää kuuluvansa jengiin. Lisäksi jutussa syytettynä on kaksi muuta henkilöä, jotka eivät kuulu jengiin.

Syyttäjän mukaan jengiin kuulumattomat syytetyt uhkasivat uhria muun muassa tämän perheenjäsenten jalkojen katkomisella, vanhempien talon polttamisella ja veljen joutumisella pyörätuoliin. Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin miehillä oli puolestaan ollut tapaamisissa päällä jengin tunnuksella varustettua vaatetusta.

Uhrilta ehdittiin saada syyttäjän mukaan noin 300 000 euroa ja asianomistajan itsensä mukaan noin 400 000 euroa. Kiristyksestä palkkioksi jengi pakotti syyttäjän mukaan miehen maksamaan vähintään 84 000 euroa.

Vaativat jopa 1,8 miljoonaa

Syytteessä sanotaan, että miesten haluama rahasumma oli aluksi kokonaisuudessaan 750 000 euroa ja lopulta jopa 1,8 miljoonaa euroa.

Epäillyn kiristyksen ytimessä on muun muassa se, onko epäillyn kiristyksen uhriksi joutunut mies saanut katoamaan syytettynä olevan naisen rahoja. Nainen oli sijoittanut syytteen mukaan 700 000–750 000 euroa rahaa yritykseen, jonka edustaja uhriksi sanottu mies on ollut.

Syyttäjä keskittyy jutussa siihen, onko mies joutunut kiristyksen uhriksi vai ei.

– Syyttäjän silmissä tämä on melko tyypillinen järjestäytyneen rikollisuuden kiristysjuttu. Aina silloin tällöin yksityishenkilöt eivät käänny oikeuslaitoksen puoleen ja kääntyvät rikollisjärjestön puoleen, jos heillä on mielestään saatavia, syyttäjä Perttu Könönen sanoi.

Kaikki syytetyt kiistävät syytteet.

Vilhusen asianajajan Markku Fredmanin mukaan Vilhunen oli siinä käsityksessä, että kiristyksen uhriksi sanottu mies oli myymässä venettä Hotelli Haagassa. Vilhunen tuli Fredmanin mukaan paikalle, koska oli kiinnostunut veneestä.

Syyttäjän mukaan uhri oli tunnistanut Vilhusen Jari Aarnion huume- ja virkarikosjutun yhteydessä julkaistujen kuvien vuoksi.

– Kysymyksessä ei ole mikä tahansa (syytetyn nimi) tai mikä tahansa Keijo, vaan kysymys on ollut järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenistä, Könönen sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat