Turun käräjäoikeudessa luettiin torstaiaamuna syyte pahoinpitelystä entiselle Kupittaan sairaalan G1-osaston hoitajalle. Syyttäjän mukaan hoitaja väänsi dementoituneen potilaan kättä, kaatoi hänet sänkyyn ja painoi polvella kurkusta.
Torstaiaamuna alkanut käsittely on osa Kupittaan sairaalan pahoinpitelyvyyhtiä. Viime viikolla syyttäjä päätti nostaa syytteet kolmea hoitajaa vastaan aiemmista tapahtumista. Tämä on niistä erillinen.
Oikeudessa puitu tapaus ajoittuu jouluun 2015.
71-vuotiasta miestä oltiin laittamassa yöksi magneettivöihin, kun väkivaltaa syyttäjän mukaan käytettiin. Syyttäjän mukaan potilaan käsi oli heilahtanut ja osunut hoitajaan, johon hoitaja oli ylireagoinut.
Tilanteessa oli myös toinen hoitaja, jota kuullaan jutussa todistajana.
G1-vyyhti
Turun Sanomat paljasti Kupittaan sairaalan G1-osaston väkivallan viime vuonna, mistä seurasi poliisitutkinta.
Viime viikolla syyttäjä päätti nostaa syytteitä tapahtumista vuosina vuosina 2009 ja 2013.
Yksi hoitaja sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Toista hoitajaa syytetään vapaudenriistosta, neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä.
Kolmas hoitaja sai syytteen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Näitä juttuja puidaan oikeudessa myöhemmin.
