Hoitaja painoi vanhuksen kurkkua polvella Kupittaalla

Turun Kupittaan sairaalan vanhuspsykiatrian osaston pahoinpitely- ja kaltoinkohtelujuttu sai tiistaina ensimmäisen välitilinpäätöksensä, kun yksi hoitajista tuomittiin vanhuksen pahoinpitelystä.

Käräjäoikeuden mukaan hoitaja painoi polvella potilaan kurkkua, kun tätä oltiin asettamassa yöksi magneettivöihin. Hoitaja myös väänsi potilaan käden selän taakse, mutta tätä oikeus piti hyväksyttävänä myös vanhuksen oman turvallisuuden takia. Vanhus alkoi huitoa kädellä, kun häntä oltiin siirtämässä lepotuolista sänkyyn.

–Yleisesti tiedossa kuitenkin on, että kurkkuun polvella painaminen on jopa hengenvaarallista ja jokaisen aikuisen ihmisen voi olettaa tietävän sen, oikeus perusteli.

Todistaja-arvion mukaan hoitaja piti polvea kurkulla vähintään kymmenen sekunnin ajan. Tuomittu itse puolestaan ei muistanut olleensa paikalla ja kiisti missään tapauksessa syyllistyneensä rikokseen.

Hoitaja tuomittiin pahoinpitelystä 40 päiväsakkoon. Pahoinpitely tapahtui toissa vuoden joulukuussa. Hoitajan maksettavaksi tuli sakkoa 560 euroa.

Uhrin vaateet kaatuivat

Uhri ja hänen edunvalvojatyttärensä vaativat hoitajalle rangaistusta myös törkeästä pahoinpitelystä ja heitteillepanosta, mutta nämä syytteet kaatuivat. Kyse oli aiemmista tapahtumista joulukuun 2015 alussa.

Rangaistusvaatimuksen mukaan hoitaja muun muassa katkoi uhrilta kylkiluita, aiheutti tälle verikeuhkon, ei pyytänyt lääkäriä tarkastamaan potilasta ja jätti kirjaamatta vammat potilaskertomukseen.

Hoitajan versiossa potilas oli hyökännyt hänen kimppuunsa lääkkeenjakotilanteessa. Oikeus piti todennäköisenä hoitajan kertomusta potilaan hyökkäyksestä muun muassa potilaan taudinkuvaan tyypillisesti kuuluvien harhojen vuoksi.

Hoitaja oli hänen ja potilaan painitilanteen jälkeen poistunut paikalta, kun muuta henkilökuntaa oli tullut paikalle. Oikeus katsoi, että paikalle jääminen olisi todennäköisesti provosoinut potilasta. Oikeus myös katsoi hoitajan kirjanneen tapahtumat asiallisesti hoitokertomukseen.

Vakavin tapaus vuosia sitten

Poliisi ja syyttäjä uskovat, että potilaita on kohdeltu osastolla huonosti aiemminkin. Myöhemmin oikeudessa käsitellään kolmen hoitajan syytteet vuosien 2009 ja 2013 toiminnasta.

Vakavin tapauksista on poliisin mukaan vuodelta 2009. Tuolloin yhden hoitajan epäillään lyöneen nyrkeillä 80-vuotiasta sängyssä makaavaa potilasta, joka oli osittain tiedottomassa tilassa.

Myöhemmin istuttavassa kokonaisuudessa syyttäjä on nyt nostanut yhtä hoitajaa vastaan syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Toista hoitajaa syytetään vapaudenriistosta, neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Kolmas hoitaja on saanut syytteen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lue myös:

    Uusimmat