NFL-joukkue Houston Texansin cheerleadingjoukkueen johtaja erosi viime viikolla, kun viisi joukkueen entistä jäsentä nosti syytteen häntä vastaan. Syytöksien mukaan johtaja muun muassa nöyryytti heitä, eikä reagoinut, kun fanit olivat kähmineet heitä.
Videolla torstain Tulosruutu.
Cheerleaderit kertovat Vanity Fair -lehdelle, että heitä on nöyryytetty ennen kaikkea sanallisesti. Cheerleaderit kertovat myös joutuneensa fanien häirinnän kohteeksi, mutta porukan johtaja Altovise Gary ei reagoinut tapauksiin millään lailla.
Gabrielle Davis, 20, on ryhmän entinen cheerleader.
– Gary kutsui meitä crack-huoriksi, jos hän ajatteli meillä olevan liikaa meikkiä. Syytöksiä tuli myös siitä, että hiuksemme olivat liian blondit tai olimme liian laihoja, Davis kertoo.
– Jos olimme hänen mielestään lähettäneet liian seksikkäitä kuvia sosiaaliseen mediaan, meidän sanottiin näyttävän pornotähdiltä, Davis jatkaa.
– Aina kun menin harjoituksiin, vatsaani kouraisi, Davis sanoo.
Valmentaja oli myös haukkunut joitain tanssijoita liian lihaviksi. 17 vuotta roolissaan toiminut Gary ei ole kommentoinut tapausta.
Yhdysvalloissa on ollut viime vuosien aikana useampiakin kohuja cheerleadereiden kokemasta huonosta kohtelusta.
LUE MYÖS: Ainutlaatuinen temppu: Suomen naisille cheerleadingin MM-kultaa, mahtimaa USA jäi jalkoihin!