Syyskuu oli poikkeuksellisen lämmin pohjoisessa – Lapissa rikki ennätyksiä

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syyskuu oli Lapissa monilla havaintoasemilla ennätyksellisen lämmin. Maan pohjoisosassa oli yleisesti poikkeuksellisen lämmintä ja maan etelä- ja keskiosassakin harvinaisen lämmintä.

Syyskuun keskilämpötila vaihteli rannikkoalueiden ja maan kaakkoisosan runsaasta 12 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 9 asteeseen ja oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Pienin poikkeama keskimääräiseen oli maan länsiosassa, jossa se jäi paikoin vajaaseen kahteen asteeseen. Lapissa oli yleisesti runsaat kolme astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa yleisesti harvinaisen korkea. Se tarkoittaa, että näin korkea syyskuun keskilämpötila toistuu nykyilmastossa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Maan pohjoisosassa syyskuu oli yleisesti poikkeuksellisen lämmin eli tällaiset syyskuun lämpötilat toistuvat muutaman kerran sadassa vuodessa. Monilla Lapin havaintoasemilla syyskuu oli jopa mittaushistorian lämpimin. Ennätyslämmintä oli esimerkiksi Kemi-Tornion, Rovaniemen ja Ivalon lentokentillä.

Kuukauden korkein lämpötila, 22,0 astetta, mitattiin Lappeenrannan Konnunsuolla 1. syyskuuta ja Inarin Angelissa 11. syyskuuta. Syyskuun alin lämpötila, -3,0 astetta, mitattiin sekä Kemijärven lentokentällä että Sallan Naruskassa 29. syyskuuta. 

Sademäärät paikoin poikkeuksellisen runsaita

Syyskuussa Ahvenanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa satoi noin 100 millimetriä tai enemmän. Tämä on poikkeuksellisen paljon ja vastaa lähes kaksinkertaista syyskuun sademäärää.

Alustavien tietojen mukaan havaintoasemista eniten, vähintään 163 millimetriä, satoi Pudasjärven Sarakylässä. Suurin vuorokautinen sademäärä, 52,6 millimetriä, mitattiin Ahvenanmaalla Jomalan Jomalabyssä 6. syyskuuta.

Järvivedet poikkeuksellisen lämpimiä

Ajankohtaan nähden lämpimän sään takia järvivedet pysyivät koko syyskuun selvästi ajankohdan keskiarvoa korkeammissa lukemissa. Kuukauden lopussa pintaveden lämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 10-15 astetta, Lapissa hieman alle kymmenen astetta.

– Syyskuun lopulla veden lämpötilat olivat poikkeuksellisen korkeita. Syyskuun keskilämpötila järvien pintavesissä oli yleisesti 1-2 astetta tavanomaista ylempi, kertoo hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Kuukauden lopulla mitattiin paikoin jopa ajankohdalle ennätyksellisen korkeita lukemia.

Salamoita ennätysvähän

Tämä vuosi on ollut ukkosten ja rakeiden osalta vaisu. Ukkoskausi jäi salamamäärältään ennätyksellisen pieneksi. Maasalamoita havaittiin kesän aikana vain 30 000. Edellinen minimi oli vuodelta 1996, 39 000 maasalamaa.

Myös raekesä oli hiljainen ja rakeita esiintyi normaalia vähemmän. Suurista eli halkaisijaltaan yli kahden senttimetrin rakeista havaintoja saatiin vain viitenä päivänä. Syynä ukkosten ja rakeiden vähäisyyteen oli koleahko kesä.

Paikkakuntakohtaiset sääennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat