Syy vihreiden äänestysfarssiin paljastui – laatikollinen ääniä unohtui Helsinkiin

Vihreiden puheenjohtajakisan äänestyksen viivästymisen syy on paljastunut. Puoluesihteeri Lasse Miettinen kertoi puoluekokousyleisölle myöhästymisen yhdeksi syyksi sen, että noin 400 äänen laatikko jäi Helsinkiin ja laatikko oli haettava kokouspaikalle.

Lopputulos on täten selvillä noin kello 18.30–19.

Miettisen mukaan ääniä lähdettiin hakemaan Helsingistä, ja matka Tampereelta Helsinkiin ja takaisin kestää neljä tuntia. Kokouspaikalla hyvänä puolena pidettiin sitä, että puoluekokous ei ole Tamperetta pohjoisempana.

–Sieltä (välivaraston) nurkasta he löysivät juuri sen puuttuvan laatikon. Äänet on tuotu Tampereelle autolla, nopeimmalla mahdollisella tavalla, Miettinen kuvaili Aamulehdelle.

Vihreiden puoluekokouksessa Tampereella lasketaan yhä neuvoa-antavan puheenjohtajaäänestyksen ääniä. Puolueen uuden puheenjohtajan nimen piti olla selvillä ennakkotietojen mukaan jo kahden jälkeen iltapäivällä.

Kokouksessa alkoi neljän jälkeen kahvitauko, joka päättyy kymmentä vaille viisi. Sen jälkeen aikatauluarviota ääntenlaskennan valmistumisesta päivitettiin ja tieto laatikon unohtumisesta kerrottiin.

Jäsenäänestys oli muodollisesti neuvoa-antava, koska yhdistyslaki ei salli sitovaa jäsenäänestystä puheenjohtajasta. Äänestyksen tulosta kuitenkin pidetään puoluekokousta poliittisesti sitovana.

Siirtoäänivaalissa ehdokkaat merkitään äänestyslippuun toivotussa järjestyksessä. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta ykkösäänistä, pois putoaa vähiten ääniä saanut ehdokas. Pudonneen ehdokkaan äänestyslippu siirtyy ehdokkaalle, jonka äänestäjä on merkinnyt toiselle sijalle.

Vähiten ääniä saanut karsitaan jokaisella kierroksella. Kierroksia lasketaan niin kauan, että joku ehdokkaista saa ehdottoman enemmistön eli yli puolet äänistä.


Ehdolla puheenjohtajaksi ovat Emma Kari,Touko Aalto, Olli-Poika Parviainen, Krista Mikkonen, Maria Ohisalo ja Mika Flöjt.

Lue myös:

    Uusimmat