Julkisen sanan neuvosto eli JSN on antanut joulukuun kokouksessaan neljä langettavaa päätöstä.
Helsingin Sanomat (HS) sai kaksi langettavaa päätöstä olennaisen asiavirheen korjaamatta jättämisestä.
Toisessa HS:n jutussa väitettiin virheellisesti, että saksalaispoliitikko olisi sanonut, ettei Adolf Hitler ollut natsi. Tosiasiassa poliitikko oli sanonut, että Hitler oli kommunisti eikä oikeistokonservatiivi.
Päätoimittaja Erja Yläjärvi myönsi neuvostolle antamassaan vastauksessa kantelijoiden olevan oikeassa siinä, että juttu sisälsi olennaisen asiavirheen. Yläjärven mukaan HS sai asiasta oikaisupyyntöjä, jotka syystä tai toisesta jäivät noteeraamatta.
Tapauksen jälkeen toimitus on Yläjärven mukaan pyrkinyt parantamaan oikaisuprosessiaan, jotta vastaavat tahattomat laiminlyönnit vältettäisiin.
Toisessa HS:n jutussa tunnetun muotikuvaajan ottamiksi väitettiin kuvia, joita hän oli vain muokannut mainoskampanjaa varten.
Lehti korjasi virheet vasta saatuaan tiedon JSN:lle tehdyistä kanteluista. JSN antoi Helsingin Sanomille tapauksista huomautuksen.
