Mainos

Syttyykö tästä uusi Rovio? Tamperelainen pelifirma mukana Hollywood-tuotannossa

Suomalainen tuottaja Maija Anttila luo uraa Yhdysvalloissa. Hän on vetänyt nousukiitoonsa mukaan myös piskuisen pelifirman Tampereelta. 

Seinäjoella syntynyt Maija Anttila, 28, oli vain 19-vuotias, kun hän muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan elokuva-alaa. Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin Anttilan ura on huimassa nousussa, sillä hänellä on tällä hetkellä työn alla kaksi jättibudjetin elokuvaa.

Elokuvista suurempaa tekee Anttilan oma tuotantoyhtiö Soulgaze Films New Yorkissa, ja se kulkee vielä toistaiseksi työnimellä Lucky 6. Kyseessä on toiseen maailmansotaan perustuva elokuva, jossa juoni on tositapahtumia mukaileva. Kokopitkälle elokuvalle suunnitellaan maailmanlaajuista jakelua.

– Tämä on niistä kahdesta tuotannosta huomattavasti suurempi, mikä on ymmärrettävää, kun kyse on sotaleffasta. Elokuvan teema on sellainen, joka on jäänyt vähän pimentoon, kun mietitään sotaelokuvia. Uskon, että tämä elokuva koskettaa monia, Anttila kuvailee.

Elokuvaa tullaan kuvaamaan niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, mutta tarkkoja kuvauspaikkoja ei ole vielä toistaiseksi päätetty.

Elokuvan yhteydessä työstetään täysin ainutlaatuista projektia, jossa on merkittävässä roolissa pieni suomalainen peliyhtiö, Kyy Games.

Kyseessä on vuonna 2009 perustettu pelialan yritys, jonka kotipaikka on Tampereella. Kyy Games tekee pelejä ja sovelluksia niin yrityksille kuin omaan käyttöönsä.

Nyt työn alla on kuitenkin jotain aivan uutta.

– Meillä on Lucky 6 -elokuvan pelioikeudet, eli olemme tekemässä siihen peliä yhteistyössä elokuvan kanssa. Saamme käyttää elokuvan taustamateriaaleja ja teemme pelimaailman yhteneväiseksi elokuvan kanssa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Mika Rosendahl.

Tekeillä on strateginen keräilykorttipeli, joka tehdään pääosin mobiililaitteille. Peli julkaistaan hieman aikaisemmin kuin elokuva, jotta se ehditään viilata täydelliseen kuntoon ennen ensi-iltaa.

– Toki peliin tulee lisää sisältöä siinä vaiheessa, kun elokuva ilmestyy. Puhutaan varhaisen vaiheen julkaisusta, jolloin peli tulee pelaajille tutuksi, mutta siinä ei paljasteta kaikkia hahmoja ja tapahtumia, joita elokuvassa tulee olemaan. Emme halua paljastaa juonta, vaikka peli toimiikin eräänlaisena teaserina elokuvalle, Rosendahl selittää.

Kansainvälisesti valtavat pelimarkkinat muuttuvat peliyrityksille vuosi vuodelta vaikeammiksi. Haasteina ovat niin uusien pelaajien hankinta kuin pelaajien sitouttaminenkin.

Rosendahl arvioi, että suurilla pelitaloilla on enemmän mahdollisuuksia tehokkaaseen markkinointiin kuin pienemmillä firmoilla. Hän uskoo, että elokuvaprojekti antaa heille valtavan etulyöntiaseman kilpailussa yritysjättejä vastaan.

– Aika harvalla tällaisella vaatimattomalla pelitalolla on mahdollisuuksia moiseen. Meillä ei ole satoja ihmisiä töissä tai emme tee samanlaista liikevaihtoa kuin joku Supercell.

– Tämä on aika uniikki tapaus. Maija on kertonut saaneensa Hollywoodin suunnalta palautetta, että he ovat olleet yllättyneitä ja ihmeissään, ja ottaneet idean positiivisesti vastaan. Tekemistämme on luonnehdittu nerokkaaksi.

Lucky 6 -elokuvan näyttelijäkaartia ei ole lyöty lukkoon, mutta Anttilan mukaan elokuvassa tullaan näkemään niin sanottuja A-listan näyttelijöitä, eli Hollywoodin tunnetuimpia ja parhaiten palkattuja tähtiä.

– Isoin juttu meille on tietysti se julkisuus ja näkyvyys, jota saamme, kun elokuva tulee ulos. Se julkisuus on ihan eri luokkaa, Rosendahl toteaa innostuneena.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja