Mainos

Tällaista synnytyskuvaa et luultavasti ole ennen nähnyt – todennäköisyys vain yksi 80 000:sta

Jo se, että lapsi syntyy autossa viikkoja ennen laskettua aikaa on harvinaista, mutta vielä harvinaisempaa on se, että lapsi syntyy sikiöpussissaan.

Tavallisesti lapsiveden mennessä sikiöpussi rikkoutuu ja lasta suojannut sisältö valuu ulos. Näin ei kuitenkaan käynyt raskausviikolla 29 olleelle Raelin Scurrylle, joka ei todellakaan odottanut synnyttävänsä tuona elokuisena päivänä.

Odottava äiti ajatteli kärsivänsä vain tavallisista ennakoivista supistuksista, eikä ollut tästä syystä turhan huolissaan. Mutta kun supistukset eivät ottaneet hellittääkseen, Scurry ja hänen miehensä päättivät lähteä sairaalaan tarkistuttamaan, olisiko kaikki kunnossa. Autossa matkalla sairaalaan äiti kuitenkin ymmärsi, että nyt oli tosi kyseessä; lapsi halusi maailmaan tässä ja nyt. 

– Supistukset tihenivät ja tulivat intensiivisemmiksi, ja ennen kuin tajusinkaan, oli aika ponnistaa, Scurry kertoo Instagramissa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Vedin housuni alas ja kun katsoin alas, olin aivan varma siitä, että hänen päänsä oli siellä. Ponnistin kerran ja sitten ihmevauvani oli siinä, äiti kertoo nopeasta synnytyksestä.

"Hän on todellinen ihmevauva" 

Vanhemmat olivat erittäin ihmeissään siitä, että 11 viikkoa ennenaikaisesti alkanut synnytys sujui niin sujuvasti pariskunnan auton etupenkillä, mutta vielä suurempaa hämmennystä vanhemmille aiheutti se, että lapsi oli syntyessään edelleen sikiöpussissa. Todennäköisyys moiseen on Independentin mukaan vain yksi 80 000:sta synnytyksestä.

– Aluksi lapsi oli rauhallinen ja ainoa, mitä pystyin tekemään, oli rukoilemaan, että hän olisi kunnossa, äiti kertoo tilanteesta.

Perhe päätti ajaa itse sairaalaan, ja noin seitsemän minuutin kuluttua heidän päästessään perille vastassa oli henkilökunta, joka oli valmiina rikkomaan sikiöpussin ja auttamaan vauvaa hengittämään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vanhempien poikavauva painoi syntyessään vain puolitoista kiloa, mutta hän selviytyi hyvin alhaisesta syntymäpainosta ja erikoisesta syntymästään huolimatta.

– Tiedän, että hän tulee olemaan hämmästyttävä pikkumies. Hän on todellinen ihmevauva, kiitollinen äiti sanoo.

Lähde: Independent 

***

10:21

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.