Syksyllä kannattaa kalastaa: Toimittajan kanssa ei kalaa tullut – tällaisen saaliin ammattilainen nappasi heti MTV:n kameroiden sammuttua
Syksy on aliarvostettua kalastuksen kulta-aikaa. Syksyn pimenevät päivät ja sateiset säät ovat vain asenne- ja pukeutumiskysymys.
Jos ei säiky lokakuun viileämpiä ja sateisia päiviä, saattaa kalastajan syöttiin käydä hyvinkin saalista.
Toimittaja Inka Korhonen lähti kalastusasiantuntija Anne-Maarit Seplingin kanssa kuhaa narraamaan Hyvinkäälle.
– Tämähän on yksiä parhaimpia kalastuskuukausia. Syksy kaiken kaikkiaan on erinomaista kalastusaikaa, Sepling arvioi käsillä olevaa kylmenevää vuodenaikaa.
Kuinka Inkan kävi kalareissulla ja millaisen vonkaleen Sepling lopulta nappasi? Katso kalareissun tunnelmallinen reportaasi artikkelin yllä olevalta videolta!
Hauki on parhaimmillaan syksyisin
Erityisesti ruokakalat nappaavat syötin syksyisin. Mutta mikä kala syö näihin aikoihin parhaiten, ja missä pulleimmat narrattavat lymyävät?
– Tähän aikaan vuodesta saa erittäin hyvin ahventa ja kuhaakin jonkin verran, Sepling kertoo.
Myös hauki on parhaimmillaan syksyisin. Kuha siirtyy syksyn edetessä syvempiin vesiin uiskentelemaan, eikä sitä enää saa kovin herkästi napattua. Ahneeksi ei ole varaa ryhtyä ja kalastettuihin kaloihin liittyvät standardit on syytä pitää mielessä.
– Kuhan osalta meillä on kotimaassa 42 senttimetriä se alamitta, eli kaikki sitä pienemmät pitää vapauttaa, Sepling muistuttaa.
Särki on tulevaisuuden trendikala
Jos kalaan ei arjen kiireiltä ehdi, voi kotimaista tuoretta kalaa hakea päivällispöytiin myös markkinoilta tai kaupan palvelutiskiltä. Vierailimme legendaarisilla vuotuisilla Silakkamarkkinoilla selvittämässä, mitä suomalaiselle kalalle kuuluu.
Särkeä pidetään perinteisesti roskakalana, mutta moni asiaan perehtynyt pitää sitä tulevana trendikalana, joka taipuu moneen kalaruokalajiin.
– Särkikalat ovat ensinnäkin todella edullisia, eli niitä kannattaa ostaa paljon kerralla, siinä säästää kunnon summan, kotitalousneuvoja Toni Rautakoski muistuttaa Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Särjestä saa maustamalla valmistettua herkullisia särkipullia.
Moni pitää silakkaa epäilyttävällä ruokakalana, vaikka se on suomalaisen kaupallisen kalastuksen tärkein saaliskala.
– Silakalla voisi mennä kyllä vähän paremminkin, Rautakoski arvioi.
Silakan ja muiden Helsingin Silakkamarkkinoilla esillä olleiden Itämeren ruokakalojen käytöstä vinkkaa tarkemmin alla olevalla videolla kotitalousneuvoja Toni Rautakoski.
Uusimmat
-
14:55
Helsingin "erittäin vakava" tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
14:48
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui Iisalmessa
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:50
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin marmorinen oliivinlehti
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
Lataa lisää