Mahtava lohikala, joka on todella helppo valmistaa ruoaksi – moni suomalainen ei ole edes maistanut

frittimuikut-porkkana-inkivaarikastike
Friteeratut muikut ovat suurta herkkua! Kuvassa frittimuikut porkkana-inkiväärikastikkeella. Kuva: Pro Kala ry Pro Kala ry

Pro Kala ry muistuttaa herkullisen muikun sesongista. Oletko sinä maistanut muikkua? Muikun kutuaika on loka-joulukuussa, joten juuri nyt kalastajat keräävät talteen monen mielestä herkuista suurinta: muikun mätiä.

Muikku on suomalaisen sisävesikalastuksen tärkein saaliskala niin saaliin määrässä kuin arvossa mitattuna, kertoo Pro Kala ry. Lohikaloihin kuuluvaa muikkua on pyydetty Suomessa jo vuosisatojen ajan. Oletko itse koskaan tehnyt ruoaka muikusta? Se on todella helppoa, sillä muikkua ei tarvitse suomustaa.

Voissa paistettua muikkua ei voita mikään

Voissa paistetut muikut ovat monen Järvi-Suomen asukkaan lempiruokaa. Miedon makuinen muikku sopii moneen eri ruokaan ja sen voi valmistaa paistamisen lisäksi esimerkiksi friteeraamalla, savustamalla tai uunissa.

– Muikun pienet ruodot pehmenevät kypsennettäessä, joten niistä ei tarvitse huolehtia, yhdstyksestä muistutetaan.

Muikut on helppo perata itsekin, mutta näin syksyisin kauppojen valikoimista löytyy yleensä vain perattuja muikkuja. Tämä johtuu kutuajasta: muikkujen mäti otetaan talteen ja siksi kalat perataan valmiiksi.

Muikun mäti sopii erittäin hyvin blinien kanssa tarjottavaksi.

Muikku, muje vai rääpys?

Muikkua oi myös syödä hyvällä omallatunnolla, sillä kala on ympäristöystävällinen valinta. Kalastus ei uhkaa muikkukantoja ja järvikalan syöminen ylipäätään on todellinen ekoteko.

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja tämä pätee myös muikkuun. 

– Muje ja rääpys tarkoittavat molemmat muikkua, ja meressä elävää merimuikkua puolestaan sanotaan maivaksi. Omat erikoisuutensa ovat myös Kitkan viisas ja Puruveden muikku, joilla on EU:n nimisuoja. Kitkan viisas on koillismaalla elävä muikku, Puruveden muikku puolestaan elää Saimaahan kuuluvassa Puruveden järvessä.

Nappaa ohje: Frittimuikkuja ja porkkana-inkiväärikastike

500 g muikkuja
suolaa
2 rkl leivinjauhetta
4 rkl maissijauhoja
6 rkl vehnäjauhoja
2 dl hiilihapollista kivennäisvettä
7 dl rypsiöljyä uppopaistamiseen

  1. Perkaa ja huuhtele muikut. Valuta hyvin, kuivaa tarvittaessa paperilla ja mausta suolalla.
  2. Tee friteeraustaikina: sekoita leivinjauhe, maissijauhot ja vehnäjauhot keskenään pienessä kulhossa. Kaada päälle kivennäisvettä, kunnes seos muuttuu sakeaksi taikinaksi.
  3. Kasta muikut taikinassa. Lämmitä rypsiöljy korkeareunaisessa kattilassa 170-asteiseksi. Paista muikut pienissä erissä rapeiksi.
  4. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoa heti porkkana-inkiväärikastikkeen kanssa.

Porkkana-inkiväärikastike:

3 cm:n pala inkivääriä kuorittuna
1 iso porkkana
1 keskikokoinen sipuli
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa
1 rkl seesamiöljyä
1 dl rypsiöljyä

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen öljyjä lukuun ottamatta ja aja tasaiseksi tahnaksi.

Lisää öljyt ohuena nauhana koneen käydessä.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.