Suvi Teräsniska järkyttyi Olli Lindholmin kuolemasta: "Uutinen luhisti keittiön lattialle"

Olli Lindholmin yllättävä kuolema on järkyttänyt muusikkoystäviä.

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholminyllättävä kuolema on järkyttänyt kollegoita. Laulaja Suvi Teräsniska julkaisi Instagram-tilillään koskettavan päivityksen, jossa kertoo olevansa surun murtama.

Teräsniska ja Lindholm olivat pitkäaikaiset ystävät. He tutustuivat 13 vuotta sitten, jolloin Teräsniska vasta haaveili laulajan urasta. Teräsniska otti Lindholmiin yhteyttä ja pyysi päästä tämän taustalaulajaksi.

Kirjoituksessaan Teräsniska lainaa Jussi Hakulisen kirjoittama kappaletta Sunnuntaisin kuolee kuninkaat.

”...Ettei kuitenkaan joka hetkeen pääse mukaan, joskus tietä tunne ei kukaan. Ota vastaan päivät jotka kiinni saat, sillä sunnuntaisin kuolee kuninkaat”.

Teräsniska kertoo suru-uutisen saaneen hänet luhistumaan keittiön lattialle.

– Molemmat hiihtokaverit ovat nyt poissa. Uutinen saavutti minut myös tänä aamuna ja luhisti keittiön lattialle. Tähän hetkeen en muuhun pysty kuin julkaisemaan tämän viiden vuoden takaisen kuvan, jossa ollaan Ylläksellä hiihtämässä Ollin ja mummon kanssa ja pätkän Yön hienoimmasta biisistä. Jonain päivänä hiihdetään sitten taas kaikki yhdessä ikihangella. Nuku rauhassa Olli. Ikävä on pohjaton, Teräsniska kirjoittaa.

Teräsniskan julkaisemassa kuvassa hän, Lindholm ja Teräsniskan isoäiti hymyilevät lumisissa maisemissa. 

Lue myös:

    Uusimmat