Mainos

Suurlähetystön Tarton-toimipiste sulkee ovensa

Maahantulolupa-asioiden käsittely keskitetään kokonaan suurlähetystöön Tallinnaan.

Suomen Tallinnan-suurlähetystön alainen Tarton-toimipiste lakkautetaan kesäkuun alussa, koska toimipisteen asiakasmäärät ovat vähentyneet Viron EU-jäsenyyden vuoksi. Maahantulolupa-asioiden käsittely keskitetään kokonaan Tallinnan-suurlähetystöön ja Tarton-toimipisteen hoitaja siirtyy Tallinnaan.

Toimipiste on tarkoitus korvata kunniakonsulaatilla. Muutoksesta säädetään huomenna annettavalla tasavallan presidentin asetuksella.

Tartossa toimivan erillisen yksikön lakkauttamisella arvioidaan saavutettavan säästöjä muun muassa vuokra- ja toimistokuluista sekä kausiapulaisen palkkauskuluista.

Samalla asetuksella yhdistetään Genevessä toimivat Suomen pysyvät edustustot. Käytännössä Geneven aseidenriisuntakonferenssin pysyvä edustusto eli CD-edustusto sulautetaan Suomen edustustoon, joka toimii YK:n elimissä, Maailman kauppajärjestössä ja muissa Genevessä toimivissa kansainvälisissä järjestöissä. Sulauttamista perustellaan myös säästösyillä. CD-edustuston lakkauttaminen toteutetaan syyskuun alussa, kun nykyisen suurlähettilään tehtävänmääräys lakkaa.

Asetusta muutetaan myös niin, että Jugoslavian liittotasavalta korvataan uuden valtioliiton nimellä Serbia ja Montenegro.

Suomella on ollut tilapäinen yhteystoimisto Kosovon Pristinassa Serbian ja Montenegron alueella vuoden 2000 alusta. Yhteystoimiston oletettiin perustettaessa olevan tilapäinen väliaikaisratkaisu, joten sitä ei lisätty asetukseen. Yhteystoimisto toimii kuitenkin Pristinassa toistaiseksi, joten myös se lisätään asetukseen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.