Mainos

Suurin osa naisista kokee tällaiset vaatteet seksistisinä – oletko samaa mieltä?

Viime vuosina katukuvaan on ilmestynyt yhä enemmän värikkäitä toppeja ja tiukkoja treenihousuja. Tutkimuksen mukaan moni kertoo vetävänsä treenivaatteet ylleen, vaikka tarkoituksena ei olisi mennä lähellekään kuntosalia. 

Käytätkö sinäkin treenivaatteita niin kotisohvalla kuin kaupungilla kulkiessasi? Jopa 90 prosenttia erääseen kyselyyn vastanneista naisista kertoi käyttäneensä treenivaatteita, vaikka liikunta ei olisi käynyt heidän mielessäkään.

Mukavuus on suurin syy, joka puhuu treenivaatteiden puolesta; ne ovat hengittäviä, joustavia ja tuntuvat mukavalta iholla. Suurin osa kuntosalin ulkopuolella näitä vaatteita käyttävistä kertoikin käyttävänsä treenivaatteita juuri kotona oleillessaan.

Vaikka treenivaatteet ovat nykyisin yleinen näky katukuvassa, eräs tutkimus selvitti, millaisia vaikutuksia näiden vaatteiden käytöllä on imagoomme. Ja tulokset ovat hämmentäviä. 

Suhtautuminen vaihtelee laidasta laitaan

Golfsupport.comin kyselyssä saatiin nimittäin selville, että suurin osa naisista pitää treenivaatteita sekstistisinä. Yli 1700 naisvastaajan tutkimuksessa 76 prosenttia kertoi treenivaatteiden olevan toisinaan seksistisiä. Jopa 18 prosenttia vastaajista kertoi puolestaan tunteneensa itsensä objekteiksi nämä vaatteet päällään.

Osa vastaajista oli sitä mieltä, että hyvin tiukat ja matalalantioiset treenivaatteet eivät palvele lainkaan tarkoitusta, jota varten ne on suunniteltu; liikuntaa. Osa mainitsi jopa joutuneensa kuulemaan kyseisten vaatteiden vuoksi huutelua ja seksistisiä kommentteja. 

Treenivaatteisiin intohimoisimmin suhtautuneet kertoivat puolestaan käyttävänsä näitä vaatteita niin töissä kuin yöelämässäkin. Töissä treenivaatteita kertoi käyttäneensä viisi prosenttia vastaajista, yöelämässä kaksi prosenttia. 

Lähde: Metro 

***


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.