Sureva äiti uskoo kannabiksen vaikuttaneen poikansa menehtymiseen: "Nuoret eivät tajua leikkivänsä kuolemalla"

Eläköityneen opettajan 36-vuotias poika kieltäytyi syöpähoidoista. Lapsensa menettänyt äiti sanoo syyn olleen kannabiksen aiheuttama skitsofrenia.

– Nuoret eivät tajua leikkivänsä kuolemalla, kun he kokeilevat kannabista. Se on kuin venäläistä rulettia, varoittaa brittiläinen Janie HamiltonDaily Mailin haastattelussa.

Janie kiertää ympäri kouluja kertomassa kannabiksen polttamisen vaaroista. Hän menetti James-poikansa tämän kieltäydyttyä kemoterapiasta kivessyöpänsä hoidossa.

Kuolema kirjattiin osin skitsofrenian aiheuttamaksi. Edesmenneen Jamesin perhe uskoo, että runsas kannabiksen poltto puolestaan laukaisi mielisairauden.

James aloitti kannabiksen polttamisen jo 14-vuotiaana, kenties seurauksena ulkopuolisuudesta ja koulukiusaamisesta. Hän sai skitsofreniadiagnoosin kuusi vuotta myöhemmin ja joutui sairaalakierteeseen loppuelämäkseen. Journalistin urasta haaveilevasta lahjakkaasta kirjoittajasta ja sukkelasanaisesta miehestä muuttui outo ja kivikasvoinen.

Janie-äiti on vakuuttunut, että kannabis vaikutti ratkaisevasti hänen poikansa aivoihin. Psykoosikohtaukset alkoivat kannabiksen polton aikoihin.

Mieleltään terve olisi suostunut hoitoihin

Vuonna 2014 James sai kuulla lääkäriltä sairastavansa kivessyöpää. Mies kieltäytyi hoidoista ja kielsi lääkäreitä kertomasta asiasta perheelleen. Kun perhe viimein sai tietää syövästä, se oli edennyt terminaalivaiheeseen.

– Viimeisinä viikkoinaan James oli hyvin sairas. Kun kysyin, mitä voin tehdä hänen puolestaan, poikani halusi vain halailla. Asuin hänen kanssaan sairaalassa neljä viikkoa, kertoo Janie.

James-pojan kuolinsyyksi kirjattiin pahanlaatuinen, kiveksissä oleva kasvain ja skitsofrenia. Lääkärien mukaan James olisi suostunut mahdollisesti tämän elämän pelastaviin hoitoihin, jos olisi ollut mieleltään terve.

Lapsensa menettänyt äiti haluaa nyt kertoa kannabiksen vaaroista. Janisin mukaan mielenterveysongelmiin ajava kannabis ei ole yhtään sen turvallisempi huumausaine kuin ekstaasi.

– Taistelen poikani vienyttä ainetta vastaan. Hänen kärsimyksestään voi seurata jotain hyvääkin, Janis sanoo.

***


Lue myös:

    Uusimmat