Supo seuraa Venäjä-mielisten suunnittelemaa voitonpäivän autokulkuetta

Venäjä-mieliset aikovat järjestää ensi viikolla autokulkueen pääkaupunkiseudulla. Tapahtuma kiinnostaa myös suojelupoliisia.

Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin Venäjä-mielisen yhdistyksen Rufin aikeista järjestää autokulkue Venäjän voitonpäivän kunniaksi ensi viikon sunnuntaina 8. toukokuuta, eli äitienpäivänä.

Viranomaisten käsityksen mukaan autokulkueen on määrä kulkea halki pääkaupunkiseudun, Hyvinkäältä Vantaalle.

Helsingin Sanomien haastatteleman komisario Juha Juurisen mukaan tapahtuman osallistujamäärän uskotaan kuitenkin jäävän pieneksi.

Järjestäjäksi kerrotulla yhdistyksellä on Facebookissa vain alle 100 seuraajaa. Twitterissä yhdistystä seuraa vielä harvempi.

Sivuilla jaetaan avoimesti Venäjän propagandaa, viime aikoina etenkin Ukrainan sotaan ja Natoon liittyen. Yhdistys itse kertoo toimivansa Suomen ja Venäjän välisiä ystävyyssuhteita edistääkseen.

Tapahtuma kiinnostaa myös Supoa

Suojelupoliisi on viime viikkojen aikana varoitellut äänekkäästi Venäjän informaatio-operaatioista sekä haluista vaikuttaa esimerkiksi Suomen Nato-keskusteluun. Supo on painottanut, että Venäjä on tällä hetkellä Suomen kansallisen turvallisuuden uhka numero yksi.

MTV Uutiset kysyi Supon päällikkö Antti Pelttarilta eilen Helsingissä järjestetyn pohjoismaisen turvallisuusseminaarin FIIA Forum 2022:n yhteydessä, onko Supo millään tavalla kiinnostunut pääkaupunkiseudulla ensi viikolla järjestettävästä autokulkueesta.

Vastaus oli lyhyt, mutta myöntävä.

– Kyllä me tämän tyyppisiä asioita tietenkin seuraamme, Pelttari kommentoi.

Voitonpäivää vietetään Venäjällä maanantaina 9. toukokuuta ja läntisessä Euroopassa päivää aiemmin.

Voitonpäivänä muistellaan toista maailmansotaa ja liittoutuneiden voittoa natsi-Saksasta. Venäjällä pidettävistä voitonpäivän juhlallisuuksista tunnetuin on Moskovassa perinteisesti järjestettävä, näyttävä sotilasparaati.

Lue myös:

    Uusimmat