Mainos

Superpesisfinaaleissa otetaan haastot käyttöön − Tuomaripomo poistaisi syyniin joutuvat videotarkistukset kokonaan

5:43

Tuomarit ovat antaneet haastoista positiivista palautetta. Videotarkistuksissa on puolestaan ollut tulkintaongelmia ja kiivasta keskustelua, joihin palataan kauden jälkeen.

Videolla tiistain Tulosruudun kuvaa Jymy-KPL -välieräottelusta.

Videotarkistukset ovat aiheuttaneet paljon puhetta miesten Superpesiksen ratkaisupeleissä. Sekä Vimpelin Veto-Joensuun Maila että Kouvolan Pallonlyöjät-Sotkamon Jymy -sarjoissa on tarkistettu erimielisyyksiä tv-lähetysautolta.

Miesten ja naisten finaaliotteluissa käyttöön otetaan viime vuodelta tuttu videohaasto, mikä tarkoittaa, että joukkue voi tarkistuttaa kotipesäkilpatuomion.

Muita kuin kotipesään etenemisiä ei voida Pesäpalloliiton tuomarijohtaja Tapio Hotakaisen mukaan tarkistaa, sillä pesille vaadittaisiin omat kameransa. Mahdollisuutta ei ole myöskään pronssipeleissä, sillä peleistä ei tehdä monikameralähetystä.

- Peleissä olevista takakameroista ei pysty katsomaan oikeastaan mitään, mitä haastoon liittyy. Tuomarit kuitenkin saavat käyttää kameraa, jos tilanteet sen sallivat.

Finaaleissa molemmilla joukkueilla on yksi haasto-oikeus. Jos kotipesäkilvan tulos muuttuu, haasto-oikeus säilyy. Muutoin joukkue menettää käyttämättömän aikalisän ja oikeuden haastoon. Jos tilannetta ei voida todeta videolta, alkuperäinen tuomio jää voimaan.

Tuomari voi myös olla hyväksymättä haaston, jos kyseessä on selvä tilanne, kuten metrin palo tai ehtiminen. 

Tuomareilla tulkintavastuu

Videohaastoa on kaipailtu myös torstaina ratkeaviin miesten välieriin. Hotakaisen mukaan haastomahdollisuus piti saada otteluihin mukaan, mutta pelit televisioiva Ruutu+ ei kyennyt takaamaan monikameralähetystä jokaisesta kamppailusta.

Nyt käytössä ovat videotarkistukset, joiden määrää ei ole rajoitettu. Tarkistukset ovat aiheuttaneet paljon parranpärinää etenkin KPL-Jymy -sarjassa, jossa pelaajat ovat vaatineet tarkistuksia muun muassa jalkapallon MM-kisoista tutulla VAR-käsimerkillä.

Superpesis linjasi kaksi vuotta sitten, että videotarkistusta voidaan käyttää ottelun kulun kannalta merkittävissä pelitilanteissa. Hotakaisen mukaan tuomareiden pitää tunnistaa pelin kulminaatiopiste, sillä vain ratkaisevissa vaiheissa peliä kelaillaan tilanteita uudelleen.

- Se tarkoittaa, että tilanteesta on erityistä hyötyä tai haittaa joukkueelle. Tällaisia ovat jaksojen loppuvaiheessa olevat tilanteet, jotka voivat vaikuttaa häviöön tai voittoon. Videotarkistusta voi käyttää myös silloin, kun tulee useita juoksuja.

Kaksi vuotta sitten tehdyn linjauksen mukaan tarkistusta voidaan käyttää myös, jos lyöntien tai väärien määrästä tai etenemisoikeuksista on epäselvyyksiä.

Tulkinnoista erimielisyyksiä

Syötön laatua, pesäkilpaa, lukkarin ennenaikaisia kentällemenoja tai estämistilanteita ei puolestaan tarkisteta videolta. Myöskään laittomia ei katsota uudelleen, ellei kyseessä ole läpilyöntitilanne tai maanpintakoppi.

Maanantaina käynnissä olevissa miesten Superpesiksen välierissä Veto-JoMa -ottelussa kuitenkin tarkistettiin kotijoukkueen näpy ykköstilanteessa, kun JoMa vetosi lyöntiä laittomaksi.

- Tuomarit tulkitsivat Vimpelin tilanteen kulminaatiopisteeksi. Siitä voidaan tehdä myös erilaisia tulkintoja, Hotakainen muotoilee.

Videotarkistukset syyniin kauden jälkeen

Tuomarijohtajan mukaan viime syksynä käyttöön otetut videohaastot ovat keränneet tuomareilta positiivista palautetta. Myös normaalit videotarkistukset ovat sujuneet hänen mukaansa ennen kuluvaa kautta hyvin.

- Nyt hajontaa on ollut enemmän, ja joudumme palaamaan asiaan kauden jälkeen.

Hotakaisen mukaan suhtautumista videotarkistuksiin pohditaan. Asia on kimurantti, sillä tuomarijohtaja tahtoo tilanteen olevan kaikille joukkueille tasapuolinen.

- Pronssipeleissä ei ole ongelma saada niitä käyttöön, mutta runkosarjassa jokaisella paikkakunnalla pitäisi olla tekniikka, jotta joukkueet olisivat tasavertaisia.

Hotakainen on itse sitä mieltä, ettei pesäpallo-otteluihin tarvita videotarkistuksia.

- Ne hidastavat peliä niin paljon. Aihe kuitenkin vaatii keskustelua. Menetelmiä ja sääntöjä pitää selkeyttää. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja