SM-liigan raivostuttaneet sääntötulkinnat myllätty uusiksi – tuomaristossa uusi haaste: "Meillä ei ole tekosyitä"

Jääkiekon SM-liigan katsojia närkästyttivät viime kaudella ajoittain pitkiksi venyneet videotarkistukset, niitä toisinaan seuranneet valmentajan haastot ja sekavat tulkinnat maalien hyväksymisen tai hylkäämisen osalta. Nyt tulkintoja häirinnästä maalivahdin alueella on tarkennettu ja pelin kulkua pyritään nopeuttamaan, avaa sarjan erotuomarijohtaja Jyri Rönn.

SM-liigassa on huomioitu, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sääntökirja on tehty ensisijaisesti ihmissilmälle eikä videotarkastusten tarpeisiin. Kyseistä sääntökirjaa ei alkavalla kaudella tulkita enää sellaisenaan kuin viime vuonna.

– Kun tilannehuone tuli viime vuonna, meillä on paljon parempaa materiaalia ja kuvakulmia tilanteista. Välillä viime kaudella puuttui kuitenkin sellainen hockey sense siitä, miten tilanteet pitäisi sääntöjen mukaan ratkaista verrattuna siihen, mitä jäällä tapahtui, Rönn kertoo MTV Urheilulle.

Rönn on halunnut kuulla näkemyksiä myös seuroista. Hän kokosi kesällä valmentajat ja urheilujohtajat Helsinkiin keskustelemaan sääntötulkinnoista, jotta mainittu hockey sense, kiekkojärki, toteutuisi paremmin kaukalossa.

– Se oli erittäin rakentava, avoin ja hyvä keskustelu. Kaikki olivat tyytyväisiä niihin tulkintoihin, joita tehtiin. Tehtiin selvennyksiä sillä lailla, että tuettaisiin maalintekopeliä enemmän ja oltaisiin ymmärrettävämpiä ratkaisuissamme kentällä.

– Haluttiin painottaa sitä, ettei sääntöjen kautta etsitä liikaa maalin hylkäämistä. Kun tilanne on 50–50 tai sitä ei pystytä sanomaan varmaksi, me tuemme aina maalia. Tietenkin sääntöjen mukaan: kun maali pitää hylätä, se hylätään.

Merkittävä muutos maalin lähellä visuaalisen häirinnän osalta on se, että pelaajan yksi luistin saa jatkossa rikkoa maalialueen rajan. Tilanne tulkitaan visuaaliseksi häirinnäksi vain, jos pelaajan molemmat luistimet rikkovat maalialueen.

– Liikkuva maski maalialueella on ok.

Toiseksi häirinnän muodoksi, maalivahdin häirinnäksi katsotaan jatkossakin tilanteet, joissa pelaaja asemoi itsensä maalialueelle, on suoraan laukaisusektorissa maalivahdin edessä ja molemmat luistimet leikkaavat maalialueen rajan.

– Kolmiuloitteisuus maalialueella säilyy. Kaikki maalialueen kontaktit, jotka vaikuttavat maalivahdin kykyyn suorittaa torjuntaa maalialueella, ovat maalivahdin häirintää ja hylkäävät maalin.

Pelaaja ottaa siis maalialueelle mennessään riskin maalin hylkäämisestä, ja osuessaan veskariin jopa rangaistuksesta. Maalivahtien on puolestaan oltava aiempaa tarkempia maalialueen ulkopuolella.

– Kun tullaan valkoiselle alueelle, pelitilannekontaktit ovat pelitilanteita eivätkä maalivahdin häirintää. Maalivahti ottaa riskin aina mennessään maalialueen ulkopuolelle.

"Haluamme tulla oikealla vastauksella ulos"

Jatkossa pyritään myös vähentämään videotarkasteluihin käytettävää aikaa.

– Tehtiin sellainen toimintatapa, että nyt mennään tarkistamaan tilanne vain kerran, oli se millainen tahansa. Jos tuomari päättää mennä katsomaan esimerkiksi korkean mailan itse, samalla katsotaan maalivahdin häirintää ja joukkueen ei pidä haastaa sitä tilannetta.

– Edelleen halutaan, että tuomarit eivät käytä tätä tekosyynä mennä katsomaan maalivahdin häirintää. Ollaan valmentajille ja seuroille viestitty, että on edelleen heidän vastuullaan pyytää maalivahdin häirinnän tarkastamista. Tuomarit eivät mene turhaan sinne pyörimään ja katsomaan.

Kun valmentaja haastaa tilanteen maalivahdin häirintänä, katsotaan myös muut kuusi kohtaa, jotka tuomari voi sääntöjen mukaan tarkastaa. Näitä ovat seuraavat: ylittikö kiekko maaliviivan, ylittikö kiekko maaliviivan ennen maalin siirtymistä pois paikaltaan, oliko erä tai otteluaika päättynyt ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan, ohjattiinko kiekko maaliin kädellä tai potkaistiin kiekko maaliin, menikö kiekko tuomarista maaliin tai pelasiko hyökkäävän joukkueen pelaaja kiekon maaliin yläriman yläpuolella olevalla korkealla mailalla.

Yhä tulee niitäkin tilanteita, joissa katsojilta vaaditaan kärsivällisyyttä.

– Kaikki ymmärtävät sen, että kun tulee hankala maalitilanne, ei voi katsoa sitä suunnilleen ja tulla sitten vastauksella esiin. Haluamme tulla oikealla vastauksella ulos. Joskus voi hankalassa tilanteessa kestää, kuten kestää tänä päivänä NHL:ssä ja missä muussa liigassa tahansa.

Uusi aloitussääntö

Paitsi videotarkistuksiin tehdyillä tarkennuksilla, pelin kulkua halutaan nopeuttaa myös uudella aloitussäännöllä, jonka IIHF lanseerasi kesken viime kauden mutta joka otetaan nyt Suomessa käyttöön.

Aiemmin linjatuomari vaihtoi aloittajan ensimmäisen aloitusrikkeen jälkeen, mutta enää pelaajia ei vaihdeta. Linjatuomari antaa rikkeen tehneelle aloittajalle varoituksen, ja toisesta aloitusrikkeestä joukkueelle tuomitaan rangaistus.

Muilta osin tuomareille on painotettu kauden alla Rönnin mukaan tuttuja perusasioita.

– Meidän pitää vaalia sitä, että peli on turvallinen, vauhti ja taito säilyvät, kamppailupelaaminen on arvossaan ja oikeanlaiset taklaukset pysyvät pelissä. Olemme käyneet läpi erilaiset jäähyosa-alueet ja missä meillä menevät rajat, että saataisiin asiat toimimaan linjakkaasti ympäri Suomen. Tavoitteena on, että samanlaista tuomarointia olisi Oulussa, Lappeenrannassa, Turussa ja Helsingissä.

Taklauksia halutaan nähdä osana fyysistä lajia, mutta vääränlaiset taklaukset pyritään kitkemään järjestelmällisesti pois.

– Päähän kohdistunut taklaus on yksittäisistä jäähyistä ehdottomasti tärkein. Päävammoja emme halua, ja siinä meidän pitää olla erityisen tarkkana. Olemme puhuneet, että silloin kun kädet lähtevät irti kropasta ja vauhti ja suurin voima suuntautuvat päähän, emme todellakaan tee tulkintaa.

Aiempaa nuorempi tuomaristo

Ensikosketus tuomarien onnistumiseen saadaan jo tänään kauden käynnistyessä. Omaa maustettaan tuovat muutokset tuomarikatraassa.

– On omanlainen pikkujännitys aina päällä, minkälaista peliä joukkueet siellä esittävät ja miten pääsemme heti mukaan tuohon touhuun. Meillä on tänä vuonna pikkaisen aiempaa kokemattomampi rosteri. Se tietenkin on uusi haaste meille. Meillä on nuorempia kavereita aloittamassa kuin aikaisemmin, Rönn setvii.

Rönn odottaa homman rullaavan uudistuneellakin tuomarikaartilla heti lähtöpaukusta.

– Ei me lähdetä mitään tekosyitä hakemaan. Olemme valmistautuneet viime viikonloppuna hiomalla kolme päivää Tampereella asioita kuntoon. Uskomme, että olemme valmiita heti kauden alkuun. Turha hakea tekosyitä yhtään mistään, jos tulee epäonnistumisia. Lähdetään positiivisella mielellä hakemaan onnistumisia, Rönn summaa.

Lue myös:

    Uusimmat