Kovin tavoittein tulevaan tähtäävä Superpesis on naisissa Suomen suosituin palloilusarja, joka haluaa toimia suunnannäyttäjänä ja esimerkkinä muille. Vaikka sarjalla menee monilla mittareilla kovaa monenlaista tavoiteltavaakin riittää edelleen. Yksi tavoitteista liittyy naispelinjohtajiin.
Lue myös: Pysäyttävä kysymys illallispöydässä paljasti karun todellisuuden Suomessa – huippunimet avoimina vakavasta ongelmasta: "Ei sitä halua kenellekään"
Naisten Superpesiksessä on viime vuosina ollut suorastaan silmiinpistävää, että joukkueiden pelinjohtajat ovat kautta linjan miehiä. Naisvalmentajat ovat urheilussa yleisemminkin toki vähemmistössä, mutta pesäpallossa ykköspelinjohtajat ovat poikkeuksellisen voittopuolisesti miehiä.
Viimeisin kokonaisen kauden ykköspelinjohtajana toiminut nainen oli Niina Sippola, joka johti Vuokatin Vedon peliä kaudella 2014. Tuon pestin jälkeen naisten Superpesiksessä on pelattu ylä- ja alaloppusarjat mukaan lukien 1862 ottelua, joista vain 41:ssä (2 %) ykköspelinjohtajana on ollut nainen.
Valtaosa näistä 41 ottelusta kertyi kahden kauden aikana. Ensin Petra Saikku johti Vihdin Pallon peliä 18 ottelussa 22:sta vuonna 2016. Sarita Heikkinen oli puolestaan Lappeenrannan Pesä Ysien viuhkassa 18 ottelussa 28:sta vuonna 2021.
Toistaiseksi viimeisen kerran nainen on nähty ykköspelinjohtajan tehtävässä 13. elokuuta 2021, kun Heikkinen johti Pesä-Ysien peliä Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.
"Soitellen sotaan"
Pesäpallon tilastogurun Martti Ruuskan kokoamista aineistoista käy ilmi, että naisten Superpesiksessä on nähty vuodesta 1970 alkaen yhteensä 369 pelinjohtajaa. Heistä 34 on ollut naisia.
Viimeksi mainitusta joukosta menestyksekkäimmän uran on tehnyt Jyväskylän Kirittärien taustalla vielä tänäkin päivänä vaikuttava Armi Ahola, joka voitti pelaajana kolme Suomen mestaruutta ja siirtyi kauden 1998 jälkeen suoraan pelaajasta pelinjohtajaksi.
– Se oli kyllä virhe. Lähdin ihan soitellen sotaan, ja olin liian lähellä niitä pelaajia, kun menin vielä samaan joukkueeseen. Olin vain yhden vuoden siinä, ja sitten pidin taukoa, Ahola muistelee MTV Urheilulle.
Kaudet 2001–2003 Ahola johti Sillinjärven Pesiksen peliä ennen kuin palasi johdattamaan jyväskyläläiset Suomen mestariksi vuosina 2005–2006. Aholasta tuli tuolloin ensimmäinen pelinjohtajana SM-kultaa voittanut nainen.
– Silloin se joukkue oli jo vaihtunut ja itsekin olin vähän ymmärtänyt, mitä se pelinjohtohomma on. Sen jälkeen tein itse päätöksen lopettaa. Olin ehkä saanut sen, mitä olin siitä hakenut, ja olin myös aika väsynyt siihen kokonaiskuvaan.
Ahola palasi johtamaan Kirittärien peliä vielä 2013, ja tuolloin nähtiin toistaiseksi viimeisin kerta naisten Superpesiksessä, kun molempien kentällä olleiden joukkueiden molemmat pelinjohtajat olivat naisia. Kirittärien ja Vuokatin Vedon välisessä ottelussa 9. heinäkuuta peliä johtivat Ahola ja Sippola, lisäksi kakkospelinjohtajina toimivat Maaru Seppä Kirittärissä ja Reetta Korhonen Vedossa.
Ahola (2005) ja heti hänen jälkeensä Kirittäret kahdesti Suomen mestariksi johdattanut Katja Saari (2007–2008) ovat vielä tänäkin päivänä ainoat Vuoden pelinjohtajaksi valitut naiset.
– Täytyy olla hulluus pelinjohtamiseen sekä intohimo lajiin ja siihen tekemiseen. En näe, että naisista ei taidollisesti olisi siihen. Siitähän tässä ei ole kyse, mutta naiset vain valitsevat sen, minun mielestäni helpomman tien, Ahola sanoo.
Seurat ja pelaajat samoilla linjoilla
Pelinjohtajan toimenkuva on äärimmäisen monipuolinen, ja siksi pelinjohtaja-titteli on nykypäivänä monissa paikoissa korvattu jo sanalla päävalmentaja. Valmennusryhmäajattelu on vallannut alaa myös pesäpallossa, mutta käytännössä kaikissa naisten Superpesis-seuroissa ykköspelinjohtaja on myös valmennuksen kokonaisuudesta vastaava päävalmentaja.
MTV Urheilu selvitti kaikilta viime kaudella naisten Superpesiksessä mukana olleilta seuroilta, minkälaisilla perusteilla pelinjohtaja- tai päävalmentajavalintoja tehdään. Avoimissa vastauksissa selkeästi useimmin toistuvina asioina mainittiin pestiä hakevan henkilön johtamis- ja vuorovaikutustaidot. Ne mainittiin eri sanamuotoja käyttäen 11 vastauksessa 12:sta.
Kaksi seuraavaksi eniten mainintoja saanutta kategoriaa liittyivät itse peliin. Pelikäsitykseen kytkeytyvät ominaisuudet, kuten taktinen osaaminen sekä pelinjohto-osaaminen ja -kokemus mainittiin seitsemässä vastauksessa. Varsinainen valmennusosaaminen tai siihen liittyen kyky kehittää pelaajia löytyi viiden seuran listalta.
Peilaten siihen, että pelinjohtaja on käytännössä aina myös päävalmentaja, kokonaisuuksien hallitseminen mainittiin yllättävän harvassa vastauksessa (4/12).
Useammasta kuin yhdestä seurasta nostettiin lisäksi esiin pelinjohtajan päätoimisuus ja läsnäolo, reagointikyky sekä valmennusnäkemyksen yhteneväisyys muun valmennusryhmän kanssa.
Juttu jatkuu alempana.
Seurapomojen näkemyksiä johtamis- ja ihmissuhdetaitojen merkityksestä:
"Naisten joukkue on täynnä erilaisia persoonia. Yhdistävä tekijä on kunnianhimo, eli helposti ajaudutaan törmäyskurssille, ellei joukkuetta vedä henkilö, joka pystyy hallitsemaan kokonaisuuden johtamisen. Täytyy pystyä tekemään jokaiselle pelaajalle turvallinen ympäristö, joka mahdollistaa itsensä kehittämisen, ja toisaalta hyväksyä jokaisen persoona osana joukkuetta. Yhteiset pelisäännöt, riittävä avoimuus asioissa ja toki myös valmiudet ottaa jokainen pelaaja yksilönä vastaan (ilot ja murheet)."
"Jokainen tiimi ansaitsee hyvää johtamista. Kun ihmisiä johdetaan oikein, niin hyviä asioita tapahtuu. Pitää uskaltaa, arvostaa ja toteuttaa.""Vaikka olisi kuinka nero, jos ei osaa kommunikoida tai avata ajatteluaan, ei yhteistyö toimi eikä synny luottamusta tekemiseen. – – Ihmistyössä pitää osata säädellä tunteitaan ja samalla viedä kohti yhteistä tavoitetta. Se vaatii välillä ekstraymmärrystä ja välillä erittäin topakkaa kommunikaatiota, mutta tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti."
MTV Urheilu lähestyi asian tiimoilta myös pelaajia. Yksi pelaaja kustakin viime kaudella Superpesiksessä pelanneesta seurasta kertoi, mistä pelinjohtajien ammattitaito heidän nähdäkseen syntyy ja mitä he pelinjohtajassa arvostavat. Vastaajien ikähaitari oli 19:stä 34:ään.
12 pelaajasta yhdeksän nosti pelinjohtajan johtamis- ja vuorovaikutustaidot keskeiseksi osaksi ammattitaitoa. Lisäksi kymmenes pelaaja mainitsi nämä ominaisuudet kysyttäessä, mitä hän pelinjohtajassa arvostaa.
Niin ikään kymmenen pelaajaa mainitsi pelinjohtajan pelikäsitykseen liittyvät asiat. Osa lähestyi asiaa sen kautta, miten pelinjohtaja osaa tunnistaa pelissä ne tilanteet ja hetket, kun pelikirjasta poikkeavilla ratkaisuilla voi tehdä voittavia suorituksia, toiset korostivat sitä, miten pelinjohtaja osaa pelin sisällä hyödyntää pelaajiensa vahvuuksia.
Kaikki haastatellut pelaajat olivat yhtä mieltä siitä, että pelinjohtajalla ei välttämättä tarvitse olla huipputason pelaajataustaa, mutta jonkinlaisen pelaajataustan uskotaan olevan hyödyksi; se luo pelaajien näkemyksen mukaan pohjaa paitsi pelikäsitykselle myös ymmärrykselle siitä, minkälaisia asioita pelaajat käyvät eri tilanteissa läpi.
Naisten sarjan 12 joukkueesta vain neljässä toimi viime kaudella sellainen pelinjohtaja, jolla on omalta pelaajauraltaan kokemusta Superpesiksestä. Miehissä tällaisia pelinjohtajia oli 12:sta joukkueesta kahdeksassa.
Juttu jatkuu alempana.
Pelaajien näkemyksiä pelinjohtajista:
"Ihan ekana tulee mieleen ihmistuntemus. Tuntee pelaajien vahvuudet, heikkoudet ja persoonat. Tietää, mitä kukakin tarvitsee pelissä – tai treeneissä. Joku tarvitsee paljon kannustusta ja positiivisia juttuja, joku taas vähän kovempia sanoja. Silloin on tosi hyvä pelinjohtaja, jos tietää, minkälaisessa mielentilassa pelaaja on parhaimmillaan. Siihen liittyy se, että on kiinnostunut pelaajan muusta elämästä ja tiedostaa sen merkityksen." – Johanna Karjanlahti
"Pelinjohtaja ei lyö yhden yhtä lyöntiä tai heitä yhden yhtä heittoa. Ammattitaidon pitää olla sellainen, että hän pystyy pelin aikana fiksuilla ratkaisuilla auttamaan pelaajan henkistä puolta; löytää kuumat pelaajat tai antaa muuten vain apuja niin, että pelaaja pystyy suoriutumaan. Ennen peliä on pitänyt aika kauan treenata, että tuntee oman joukkueen vahvuudet ja pystyy toimimaan niiden mukaan." – Aino-Kaisa Mantere
"Kun jostain pitää päättää ja tulee monta mielipidettä, se on pelinjohtaja, joka johtaa. Hänellä pitää olla vahva näkemys, minkälaista peliä pitää pelata. Ja johtaa sitten sen mukaan joukkuetta." – Virpi Hukka
"Luottamuksen rakentaminen on itselle tosi tärkeää. Puhutaan paljon ja avoimesti asioista; esimerkiksi mikä on pelaajien oma näkemys pelistä ja omista kyvyistä. Keskustelujen kautta syntyy luottamusta, ja sen kautta osataan harjoittaa oikeita asioita: kehitetään heikkouksia ja vahvistetaan vahvuuksia." – Minttu Vettenranta
"Arvostusta ja kunnioitusta pelinjohtajaa kohtaan herättää se, että hän osoittaa olevansa valmistautunut peleihin ja treeneihin. Näyttää, että häntäkin kiinnostaa ja hän on valmis tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Ehkä myös se, että hän on tunneälykäs ihminen; osaa erotella sen, miten erilaisia pelaajia kohdellaan ja viedään eteenpäin." – Aino Tanhua
"Nykypäivänä halutaan aika helposti laittaa valmentajat ja pelinjohtajat tiettyyn muottiin; heidän pitää olla sellaisia ja tällaisia, että he voivat olla hyviä. Kyllähän heidänkin pitää saada olla omia persooniaan. Jos pelaajat saavat olla sellaisia kuin ovat, niin kyllä myös pelijohtajan tai valmentajan pitää saada olla sellainen kuin hän on." – Mari Mantsinen
Ikärakenteissa eroa
Kun naispelinjohtajia ei huipputasolla näy eikä kuulu, tulee väkisinkin mieleen, miksi näin on. Vastaaminen vain tuntuu olevan helpommin sanottu kuin tehty.
– Hyvä kysymys, kuului useammankin huippupelaajan ensireaktio.
Yksi selitys lienee se, että naisten Superpesiksessä pelaajien keski-ikä on miesten sarjaa alhaisempi ja naiset lopettavat uransa huomattavasti miehiä nuorempina. Kolmen viime vuoden aikana uransa lopettaneiden superpesispelaajien keski-ikä oli naisissa 26, miehissä 32.
Vähintään 30 vuotta täyttäneitä tai täyttäviä pelaajia oli naisten sarjassa tänä vuonna yhteensä vain yhdeksän eli viisi prosenttia sarjan kaikista pelaajista. Miehissä yli kolmekymppisiä oli 46 eli 22 prosenttia.
Lopettaneiden alhainen keski-ikä selittänee ainakin sitä, miksi naisissa ei esimerkiksi tapahdu vastaavaa siirtymää kuin miesten Superpesiksessä, jossa on aina silloin tällöin nähty pelaajan siirtyvän uransa päättymisen jälkeen suoraan pelinjohtajaksi.
– Jollain lailla hullunrohkea pitää olla, että lähtee siihen, kun siinä on kuitenkin mediakin ihan eri tavalla läsnä kuin pelatessa. Painetta tuo median lisäksi seurajohto, tuloksenteko ynnä muu. Ehkä se voi olla kohtuullisen pelottavakin asia, Ahola sanoo.
Toisaalta: pidemmällekään pelaajauraansa jatkaneet naiset eivät ole päätyneet huipputason pelinjohtajaksi.
Sekä naisissa että miehissä on 2000-luvulla valittu 17 eri Vuoden pesäpalloilijaa. Naisissa heistä 14 oli viime kauteen lähdettäessä jo lopettanut pelaajauransa, ja tästä 14 pelaajan joukosta vain yksi (7%), Katja Saari, on toiminut Superpesiksessä ykköspelinjohtajana.
Miehissä jo lopettaneita 2000-luvun Vuoden pesäpalloilijoita oli viime kauteen lähdettäessä yhdeksän, ja heistä neljällä (44 %) on ykköspelinjohtajakokemusta pääsarjatasolta.
"Ennemmin maksetaan huippupelaajalle"
Naisten pelaajaurat päättyvät miehiä aikaisemmin muun muassa siksi, että kuten MTV Urheilu viime viikonloppuna kertoi, pelaajapalkkiot ovat vielä pääasiassa hyvin vaatimattomia ja monien pelaajien urheilija-arkea kuormittavat niin opiskelu- kuin työelämä – joillain jopa molemmat.
Kun siviiliammatti sitten jossain kohtaa vie mukanaan, pesäpallo saa jäädä, ja harva näkee siinä kohtaa enää pelinjohtajan työtä kilpailukykyisenä vaihtoehtona. Rahallinen korvaus kun on pääsääntöisesti pieni ja työhön käytetty ajallinen satsaus vastaavasti suuri.
– Väittäisin, että helpommin tai ennemmin maksetaan huippupelaajalle jokin iso summa kuin huppupelinjohtajalle. Tämä on se suuntaus ollut viime vuosina, Pesäpalloliiton valmentajakoulutuksesta vastaava koulutuspäällikkö Perttu Hautala sanoo.
– Varmaan siinäkin haitari on iso, ja voi olla, että jossain maksetaan hyvinkin, mutta siihen toimenkuvaan saattaa sitten kuulua myös muuta kuin pelinjohtamista ja valmentamista. Siinä saattaa olla jotakin seurassa tehtävää työtä ja valmennnuspäällikön tehtäviä. Joillakin työhön kuuluu yläkoululeirityksiä tai urheiluakatemiatoimintaa.
Tältä osin huomionarvoista on, että huipputasolla on tällä hetkellä pulaa pelinjohtajista yleisemminkin, ei vain naisista.
– Aika moni on tällä hetkellä sellainen pelinjohtaja, että olisi huippupelinjohtaja, mutta ei ole pelinjohtaja ollenkaan, Hautala tiivistää.
– Jos katsomme jalkapallon Mestarien liigan ottelun, niin siellä on 65–70‑vuotiaita valmentajia, mutta niitä ei näe pesäpallossa. Tämä harmittaa.
Superpesis ei ole tehnyt pelinjohtajien palkoista vastaavaa selvitystä kuin pelaajien kohdalla, mutta Hautalan näkemyksen taloudellisten kannustinten puuttumisesta jakava Ahola antaa omilta pelinjohtajavuosiltaan kuvaavan esimerkin.
– Se oli pikkuhiluja. Varmasti paljon jäi tappiolle, ja piti olla kesät lomalla. Silloin minun aikaanhan piti tehdä myös muita töitä, ja on se toki naisten puolella aika paljon vieläkin sama juttu, eli se ei ole kokopäiväistä hommaa. Päätoimisia ei pääsääntöisesti ole, joitakin on.
– Ja on siinä sitten mies tai nainen, niin kova pestihän se on tehdä samalla tavalla: olla palkkatöissä, ehkä vähän virkavapaalla ja sitten vielä pesishommaa. Ei se tietenkään ole yhtään sen helpompaa miehilläkään, mutta miksi miehet siitä huolimatta lähtevät siihen? Se on hyvä kysymys.
Lapset tuovat ja vievät
Ahola ja monet haastatelluista pelaajista nostivat tässä kohtaa esiin perhesyyt. Vaikka suomalainen lapsiperhearki on vuosikymmenten saatossa kehittynyt yhä tasa-arvoisempaan suuntaan, lapsiin ja perheeseen liittyvät asiat sitovat yhä herkästi juuri naisia.
Toisaalta perhe myös tuo naisia pesäpallon pariin.
– Jos katsoo juniorivalmentajia, niin siellä on ihan hirveä määrä äitejä, vanhempia, naispuolisia henkilöitä, Kuortaneen urheiluopistossa valmentajana toimiva vuoden 2025 lyjätilaston voittanut Aino-Kaisa Mantere huomauttaa.
Pesäpalloliiton koulutusvelvoitteista käy ilmi, että valmentajakoulutuksia löytyy kolmelta tasolta. Niistä viimeinen, kolmostaso, on niin sanottu lajivalmentajatutkinto, jonka suorittaminen on edellytyksenä niin Superpesiksen kuin Ykköspesiksen pelinjohtajille.
– Sanoisin, että ykköstaolla sukupuolijakauma menee aika lailla 50–50, ja silloin ollaan pääsääntöisesti lasten valmennuksessa. Kakkostasollakin on paljon naisvalmentajia, kolmostasollakin jonkin verran, mutta sinne on vuosien saatossa hakeutunut vähemmän naisia kuin miehiä, Hautala sanoo.
– Mitään kattavaa kyselyä ei ole tehty, mutta ehkä kautta rantain tulee sellainen kokemus, että kun oma lapsi lopettaa pelaamisen, niin sitten vanhempikin jää herkästi valmennuksesta pois. Sellaisia yksilöityjä selittäviä syitä, miksi juuri naispelinjohtajia on vanhemmissa junioreissa ja aikuistasolla vähemmän, ei ole. Koen, ettei ilmapiiri ainakaan ole mitenkään torjuva tai että pelaajat kokisivat, että sillä on väliä, mitä sukupuolta on. Osaaminen kuitenkin ratkaisee.
Tästä huolimatta useampi naispelaaja kokee tärkeäksi, että valmennusryhmissä on mukana naisia, sillä joissain tilanteissa heille voi olla esimerkiksi helpompi puhua kuin miehille.
Tähtipelaajat puntaroivat päätöstään
Hautalan mukaan lajivalmentajatutkintoa suorittaneissa on viime vuosina ollut yksittäisiä sellaisia naispelaajia, jotka ovat pelanneet Superpesiksessä kymmenen viime vuoden aikana.
MTV Urheilun haastattelemista kokeneista pelaajista Virpi Hukka sanoo suoraan, ettei ole ainakaan lähtökohtaisesti ryhtymässä pelinjohtohommiin, kun ura jossain kohtaa päättyy. Minttu Vettenranta oli jokseenkin samoilla linjoilla.
– Koen olevani ihan älykäs, mutta ei minua varmasti ainakaan ihan heti tulla viuhkassa näkemään, kun pelaajaura päättyy. Olen seurannut aika läheltä, niin se on kokopäiväistä työtä ja vaatii sitoutumista. Siinä täytyy tuntea jokainen palaaja ja pystyä jokaisen pelaajan kanssa luomaan valmentaja–pelaaja-suhde. Tunteja ja energiaa saa käytettyä aika tavalla. En poissulje ikinä mitään, mutta lähtökohtaisesti en ole pelinjohtajahommiin ryhtymässä, Hukka sanoo.
– Olen junioreiden kanssa toiminut. Tykkään siitä, kun he oivaltavat jotain valmentamisen kautta. Siitä saa itsekin paljon, kun joku juniori oivaltaa jotain, mitä on harjoiteltu. Mutta kun tullaan pelinjohtamiseen; vaikka koen olevani persoonana johtava tyyppi, en tiedä, onko pelinjohtaminen itsessään kiinnostanut minua, Vettenranta sanoo.
Mari Mantsinen, joka toimi kaudella 2016 yhden ottelun ajan Manse PP:n ykköspelinjohtajana, kun vakituinen pelinjohtaja Jarkko Pokela oli sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi, jättää oven pelinjohtohommiin ryhtymiselle hieman enemmän raolleen.
– Uskon, että varmaan tarvitsee sellainen pieni etäisyys ottaa, kun pelaajaura päättyy. Sen jälkeen on aika puntaroida, kiinnostaako pelinjohtaminen ja valmentaminen. En sulje missään mielessä sitä vaihtoehtoa pois. Tykkään myös siitä puolesta kovasti.
Vuonna 2024 Mantsinen toimi alkukesän ajan Kirittärien kakkospelinjohtajana toipuessaan edellisen kesän loukkaantumisestaan.
"Jotain täytyy tehdä"
Oli seuraavan naispelinjohtajan nimi sitten Mantsinen tai joku muu, liitossa ja Superpesiksessä on jo olemassa ajatuksia ja suunnitelmia, joiden myötä naispelinjohtajille olisi tulevaisuudessa saatavilla pidempääkin jatkumoa.
– Jo silloin kaksi vuotta sitten, kun aloitin, niin ihmettelin tätä samaa asiaa, ja muistan kysyneenikin, että eihän meillä vain ole mitään rakenteellista estettä tälle. Ainakaan me emme ole pystyneet tunnistamaan sitä, mutta selkeästi jotain toimenpiteitä meidän täytyy tehdä, Superpesiksen toimitusjotaja Olli Aro sanoo.
Superpesiksen strategiassa on määritelty, että vuoteen 2028 mennessä on tavoitteena nostaa naispelaajien keski-ikää ja taloudellisessa mielessä kasvattaa sarjaa merkittävästi. Käytännössä tämän kerrotaan tarkoittavan niin Superpesis Oy:n kuin seurojen liikevaihdon tuplaamista.
Yleisökeskarvoonkin haetaan roimaa korotusta, ja sen halutaan olevan kolmen vuoden kuluttua jo yli tuhat katsojaa ottelua kohden. Päättyneellä kaudella tehty ennätys oli 740.
Näiden kehitysloikkien myötä myös pelaaja- ja pelinjohtajapalkkioita voitaisiin kasvattaa nykyisestä.
Valmentajakoulutukseen liittyen Hautala puhuu niin sanotusta ohituskaista-ajattelusta.
– Olemme miettineet, että sellaiset, joilla on mittava peliura ja jotka miettivät lajissa jatkamista, hakeutuisivat tällaiseen ohjelmaan. Emme kuitenkaan ole vielä päättäneet, että näin tehdään.
– Koen, että tosi moni naispelaaja ajttelee tosi fiksusti pelistä ja monesti he saattavat ajatella asioita tunnollisemmin ja perusteellisemmin kuin miehet. Ei tietenkään saa yleistää liikaa, mutta näen kyllä monessa naispelaajassa potentiaalia nousta huipulle pelinjohtajanakin. Se on vain heistä itsestään kiinni.
Isommassa kuvassa Hautala haluaisi jossain vaiheessa nähdä, että pelinjohtajien osaaminen voitaisiin hyödyntää seuroissa laajemminkin kuin vain edustusjoukkuetasolla.
– Omassa ihannemaailmassani pelinjohtaja olisi koko seuran päävalmentaja. Silloin siitä jatkumosta syntyisi kulttuuria, joka jättäisi jäljen seurayhteisöön.
– Toki on ymmärrettävää, että jos runkosarjassa pelataan 33 peliä tosi tiiviillä tahdilla ja pudotuspelit päälle, niin kesällä se keskittyminen on – ja se on inhimillistä että on – siinä. Silti sitä haluaisi, että kun pelinjohtajilla on paljon annettavaa, niin osaaminen tulisi jakoon koko yhteisöön.