Koskettaako toisen hätä sinua? Suomalaistutkimus löysi syyn empatiaan aivojen opioidijärjestelmästä

Turun PET-keskuksen ja Aalto-yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, kuinka aivojen opioidijärjestelmä voi säädellä empatiaa eli kykyämme eläytyä toisten ihmisten kipuun. Tutkimukset julkaistiin toukokuussa Cerebral Cortex-tiedelehdessä.

Toisten ihmisten kivun havaitseminen aktivoi samoja aivojen radastoja, jotka osallistuvat varsinaisen kivun aistimiseen ja kokemiseen.

Mitä vähemmän opioidireseptoreja tutkittavien aivoissa oli, sitä voimakkaammin heidän aivonsa reagoivat toisten kipuun. 

– Kyky eläytyä toisten kokemusmaailmaan on tärkeä sosiaalista kanssakäymistä edistävä tekijä. Tuloksemme osoittavat, että aivojen opioidijärjestelmä on keskeinen mekanismi, joka auttaa toisten ihmisten tunteiden ja kokemusten ymmärtämisessä. Yksilölliset erot opioidijärjestelmän toiminnassa voivatkin selittää, miksi jotkut meistä reagoivat voimakkaammin toisten ihmisten hätään, kertoo tutkija Tomi Karjalainen Turun PET-keskuksesta.

– Tuloksemme osoittavat, että kivun kokeminen ja toisten ihmisten kipuun eläytyminen perustuvat samaan aivojen välittäjäainejärjestelmään. Tämä voi selittää, miksi toisten ihmisten kivun ja hädän näkeminen tuntuu niin epämiellyttävältä. Opioidireseptorien suuri määrä kuitenkin heikentää aivojen reagointia tällaisissa sosiaalisesti kuormittavissa tilanteissa. Opioidijärjestelmä voikin olla tärkeä sosiaaliselta stressiltä suojaava tekijä, kertoo professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta ja Turun yliopiston psykologian laitokselta.

Tutkimus tehtiin positroniemissiotomografian (PET) ja toiminnallisen magneettikuvantamisen (fMRI) avulla. Tutkittavien verenkiertoon annosteltiin pieni määrä radioaktiivisia merkkiaineita, jotka sitoutuvat aivojen opioidi- ja dopamiinireseptoreihin. Merkkiaineiden hajoamista mitattiin PET-kameralla, jonka avulla voitiin määrittää reseptorien määrä aivoissa.

Tämän jälkeen tutkittavien aivotoimintaa mitattiin fMRI-kokeessa, jossa he katselivat videoita, joissa ihmiset kokivat eri asteista kipua.

Turun PET-keskus on Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteinen, valtakunnallinen tutkimuskeskus. Tutkimusta rahoitti Suomen Akatemia ja Euroopan tiedeneuvosto (ERC).

Lähde: Turun yliopisto

Vakava sairaus tuli Suville sokkina – vertaistuki auttoi jaksamaan

Vakava sairaus tuli Suville sokkina – vertaistuki auttoi jaksamaan 3:57

Lue myös:

    Uusimmat