Suosikkikohteiden Top 5: Täällä joudut varmimmin turistivarkauden uhriksi

Puhelin vietiin kädestä, käsilaukku katosi tuolinselkämykseltä, lompakko varastettiin taskusta ruuhkabussissa – tuttuja tilanteita paljon matkaaville. MTV Uutiset kysyi vakuutusyhtiöiltä, missä maissa ja kaupungeissa suomalaiset varmimmin pääsevät eroon omaisuudestaan.

Aloitin lomakauden Barcelonan-matkalla. Jo toisena iltana jouduin luopumaan käsilaukustani ja sen sisällöstä, kun laukku repäistiin kädestä kadulla väentungoksesta. Vierailen kaupungissa usein eikä tämä valitettavasti ollut ensimmäinen kerta, kun olen saanut peruutella luottokortteja ja sulkea puhelimia.

MTV Uutisten matkavakuutuksia tarjoaville yhtiöille tekemän kyselyn mukaan Barcelona, ja Espanja ylipäänsä, sijoittuukin kärkeen korvaushakemusten määrää tarkastellessa. 

– Matkakohteiden Top 5 on Espanja, Barcelona, Kanariansaaret, Viro ja Thaimaa. Eli ne samat maat, missä suomalaiset paljon matkailevat. Kaupungeista kärjessä ovat Barcelona, Bangkok ja Tallinna, sanoo OP-vakuutuksen henkilöasiakasvakuutusten johtaja Hanna Hartikainen.

Samoilla linjoilla ovat myös muut matkatoimistot. If-vakuutusten laajentaa listaa Italialla ja Ranskalla ja kaupunkilistaan pääsevät myös Rooma ja Pariisi. Fennia mainitsee myös Yhdysvallat. Turva nostaa varkauslistalle myös Englannin ja erityisesti Lontoon. Myös Ruotsi mainitaan. 

Saaliiksi helposti realisoitavaa

– Lompakko, puhelin, käsilaukku. Nyrkkisääntö on se, että varastetaan sellaista tavaraa, jonka saa varastettua helposti tai nopeasti ja jonka saa vaihdettua helposti rahaksi, varkaiden suosikkisaaliita kuvaa If:n korvauskeskusjohtaja Juha Virtanen.

– Uusi älypuhelin maksaa helposti 500-1000 euroa. Se on äärimmäisen helppo myydä eteenpäin ja sillä on hyvä jälleenmyyntihinta ja se tekee siitä kiinnostavan kohteen varkaille, OP:n Hartikainen komppaa.

Taskuvarkaat ovat hyvin taitavia eikä varkauden kohde välttämättä edes huomaa mitään ennen kuin vasta myöhemmin.

Huomaamattoman taskuvarkauden vastakohta on nopeasti tai röyhkeydellä tehty varkaus, jossa käsilaukku tai puhelin napataan mukaan esimerkiksi polkupyörän selästä, skootterilla ja juosten.

– Kahvilapöydät ovat vaarallisia, niillä pidetään yleisesti kännykkää ja siitä voi sen joku napata ja lähteä juoksemaan. Tai jos kävelet iPhone kädessä, joku tulee pyörällä ja repäisee sen vain kädestä pois. Tai leikataan käsilaukun hihna poikki, If:n Juha Virtanen sanoo.

Vaikka samanlaisia varkauksia tehdään kaikkialla, missä turisteja liikkuu, on mailla ja kaupungeilla myös omia ominaispiirteitään.

– Espanjassa ja Barcelonassa on taskuvarkauksia ja tyypillisiä ovat myös automurrot. Sama pätee myös Tallinnaan. Thaimaassa taas usein varkaudet liittyvät juhlimiseen ja tapahtuvat öiseen aikaan, kertoo OP:n Hanna Hartikainen. 

– Aasiassa ajetaan ohi skootterilla ja varastetaan laukku tai reppu olalta, lisää vakuutusyhtiö Turvan viestintäpäällikkö Kati Iharanta.

– Virossa ja Etelä-Euroopassa suosittu kohderyhmä ovat vuokra-autot ja ulkomaalaisissa rekisterikilvissä olevat autot. Varkaat tietävät, että liikkeellä on turisteja ja että heillä voi olla takaluukussa kaikki matkatavarat. Ja sitten autot tyhjennetään kokonaan. Kannattaakin siis käyttää maksullisia parkkihalleja, If:n Virtanen sanoo.

Mitä korvataan ja missä tapauksissa?

Vakuutusyhtiöiden mukaan varkauden uhreiksi joutuneille maksettavat korvaukset vaihtelevat muutamasta kympistä jopa tuhansiin euroihin.

– Keskimääräistä korvaussumma ei matkavarkausvahinkoihin ole, kerrotaan OP:sta.

– Tyypilliset korvaukset vaihtelevat satasesta tuhanteen euroon. Älypuhelin jo maksaa useamman satasen ja jos naiselta viedään käsilaukku kokonaan, voi yksin laukku olla useamman satasen arvoinen. Kun mukaan lasketaan vielä muu sisältö, summa nousee nopeastikin.

Sekä OP että If korostavat matkustajan omaa vastuuta omaisuudestaan. Korvaussumma voi pienetä, jos vakuutusyhtiöiden antamia niin sanottuja suojeluohjeita ei noudateta. 

– Jos hotellissa jättää passin tai rahaa huoneen pöydälle ja siivoja vie ne, silloin voidaan miettiä onko se jo tarjottimelle jättämistä. Humala tai törkeä huolimattomuus voi alentaa korvaussummaa. Ja jos jätät laukun yökerhossa tyhjälle pöydälle kun menet tanssimaan, silloin voidaan miettiä onko kyseessä omakin huolimattomuus, If:n korvauskeskusjohtaja Juha Virtanen kuvaa.  

– Hotellihuoneessa tai hytissä tai vastaavassa majoitustilassa kaikki yli 800 euron arvoinen omaisuus tulee olla kiinteässä, erikseen lukittavassa tilassa kuten esimerkiksi tallelokerossa. Mukana olevaa omaisuutta valvottava yleisillä paikoilla, oli se sitten kadulla, ravintolassa, liikennevälineissä ja asemilla tai vaikka uimarannalla, OP:n Hartikainen lisää.

Matkavarkauksista tehtävän korvaushakemukset menevät hyvin läpi, vakuutusyhtiöistä kerrotaan. Esimerkiksi OP:ssa 95 prosenttia hakijoista saa korvauksia. 

– Se viisi prosenttia, jota ei korvata, johtuu siitä, että on syytä epäillä vilppiä tai tapaus on muuten epäselvä. Tai sitten asiakkaalla ei olekaan ollut voimassa sellainen vakuutus, mistä korvausta voisi hakea, OP:n henkilöasiakasvakuutusten johtaja Hanna Hartikainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat